Kaisan RG-kilpailuissa palkitaan aina pokaalien lisäksi myös rahalla parhaita pelaajia.
Palkintosummat riippuu tietenkin siitä miten monta osanottajaa kisoissa on. 60% osanottomaksuista menee palkintoihin ja niistä muistaakseni 40% menee kisojen voittajalle.
Keskimäärin taitaa kaisan RG-kilpailun voitosta tulla n. 400 euroa.
Kultakello-kilpailut on jo sellainen kansanperinne Suomen Kouvolassa, että siellä on pääsääntöisesti aina kauden suurin osallistujamäärä ja siksi myös palkintorahat ovat huomattavasti suuremmat kuin muissa RG-kisoissa.
Myöskin aktiivisella kerhotoiminnalla voi saada sponssoreita aikaan kisoihin ja tätä myöten suuremmat palkintorahat. Tästä esimerkiksi viime vuoden vaihteessa Mikkelin KCM sai aivan loistavat RG-kilpailut aikaan hommaamalla muutamat sponssorit kisoihin ja sitä myöten palkintorahatkin olivat todella muhkeat normaaliin verrattuna.
