Onhan siitä vissiin aikaa, kun on Porilainen menestynyt Poolissa näin hyvin. Itse asiassa pitää mennä tonne 90-luvun puoliväliin jolloin oli yksi Porilainen ylitse muiden ja pärjäsi kansallisella tasolla melko hyvin. Taisi 90-luvun lopulla olla kauden päätyttyä 8-rankingissa (koko Suomi) kymmenen parhaan sakissa, olisko ollut 7, voitti sillon Lorkot ja kumppanit.
Tuli aika, tais olla vielä 90-lukua??, jolloin ruvettiin vaatimaan säädyllisempää pukeutumista ja käytöstä sbil:n kisoissa, ja sehän ei tälle Balabushkalla pelaavalle "hevikepille" kelvannut ja hän päätti pistää Bushkansa komeroon ja lopettaa mokoman hienostelun.
Vuosi takaperin samainen rimpula nimeltään Kahvaselkä-Ana palasi kilpalavoille (mtc-meuccin kanssa, bushka jäi komeroon) ja oli jo heti ykkösessä viime kaudella lähellä jättipottia, mutta hävisi Turun semeissä Laaksolle ja unelma lykkääntyi...
Kunnes:
Eilen se sitten tapahtui, Vuosikymmenen breikin jälkeen Antti palasi otsikoihin (no tuskin tästä Sbilin etusivulla kirjotetaan) ja meni perhana voittamaan Vaasan kisat. Taakse jäi kova nippu ruiskuja: Marjamäki, Tyrkkö, Hurnanen, Tyrkön lukemin 6-2 voittanut Pulliainen, Eräpuro

Meinas allekirjottaneelle tulla krokotiilin kyynel eilen (väsyneet silmät oli kammettu auki tulitikuilla


Pöydät oli paremmassa kunnossa kuin viime kauden rankingeissa, verat ja täppingit uudet ja pöydät passattu ja snadisti nostettu. Joskin yks pöytäpoliisi haki urakkansa päättymisen jälkeen rullamitan autosta ja kierteli ympäri pöytiä mittailemassa ja puristelemassa päätään: "Aattelinkin että joutui kyykistelemään enempi kun Gardenissa, näähän on kaks senttiä matalammalla"...


Onnea myös Pulliaiselle! Vaikka paukut ja voimat ja tahto tais hiipua finaalissa, niin olihan jäätävää peliä Tyrkön kanssa. Jussi kun sattui lyömään päivän ainoat ohilyönnit Tonia vastaan, ja jokaisesta paikasta Toni löi poikki, siihen muutamat aapeet ja homma oli selvä.
Jäätävää Toni.
Marjis ja Anttu tulevat olemaan kauden aikana kovia, eilen ei vaan loppuun asti menty. Jäätäviä silti!!!
Lopuksi kiitos järjestäjille, Homma toimi ja voittaja saatiin selville. WPBC on jäätävä!
Mä oon jäätävän väsynyt ajettuani koko yön, nukkumaan päästiin jo neljältä aamulla.
Nyt päikkäreille. Päikkärit on jäätäviä!! Jäätävää yötä kaikille!
Kiitos ja anteeksi..