Biljardin SM finaaleista live streami

Ilmoitusluontoiset asiat (kutsut, kilpailuaikataulut, tulokset, yms)

Valvojat: Johnny Boyh, Tube, Matti Jokela, Markku Ryytty, Tommi Lamminaho

Markku Ryytty
Viestit: 626
Liittynyt: 12:25 27.10.2004

Biljardin SM finaaleista live streami

Viesti Kirjoittaja Markku Ryytty »

Biljardia livenä netistä

Suomen Biljardiliitto ry toteuttaa Helsingin Kulttuuritalolla 24.5.2008 pidettävissä biljardin SM finaaleissa live nettistreamin. Kuvaus tehdään monikamera toteutuksella, jossa pelialueella on kolme lattiakameraa ja neljä kattokameraa, jotka sijoitetaan biljardipöytien yläpuolelle.

Kyseessä on siis suora monikameralähetys joka ohjataan paikan päällä. Ohjaaja valitsee kuvamikserin avulla kustakin kamerasta parhaat kuvakulmat. Ääni tulee pelipöytien yläpuolella olevista suuntaavista mikrofoneista. Livestreamiin liitetään päivittyvä tulostiedotus, joten katselijat ovat sitä kautta koko ajan tietoisia ottelutilanteista. Kuvaus toteutetaan ennalta sovitun kuvaussuunnitelman ja aikataulun mukaisesti aina yksi laji/ottelu kerrallaan. Kuvaus siirtyy luovasti aina toiseen otteluun edellisen päätyttyä.

SM finaaleja varten tehdään oma sivusto, jonne pääsee Biljardiliiton etusivun bannerista josta klikkaamalla aukeaa ensin tapahtuman etusivu. Etusivulta on mahdollista valita joko livestreami, tulostiedotus, still kuvia kilpailusta tai tekstimuodossa olevia otteluraportteja. Myöhemmin yritämme saada mukaan vielä videohaastattelut pelaajista. Koko tapahtuma, noin 12 tuntia livelähetystä, tullaan nauhoittamaan ja se on nähtävissä tapahtuman jälkeen liiton nettisivulla.

Biljardin SM finaalitapahtuma tulee näkymään kokonaisuudessaan livenä myös YLE:n internetsivustolla. YLE:n nettisivulle tehdään suora linkki, josta livelähetys ohjataan Windows Media Playeriin. Lisäksi Ylen:n nettiin tulee linkki Biljardiliiton sivustolle. Tapahtuman jälkeen YLE:n nettisivulle tehdään yhden finaaliottelun video myöhempää katselua varten.

SM finaalin sivustolle on varattu palvelintilaa jopa usealle tuhannelle samanaikaiselle käyttäjälle. Tällä hetkellä on varattu kolme palvelinta, jotka ovat jonossa niin, että mikäli ensimmäisen palvelimen kapasiteetti tulee täyteen, antaa seuraava palvelin lisätilaa.

Käytännön toteutuksen tulevat tekemään Kymenlaakson ammattikorkeakoulun viestinnän linjan opiskelijat sekä ohjaajaopettajat. Lisäksi mukana ovat palvelinoperaattori Nebula sekä internetpalveluntarjoaja J-Lan Oy. Kilpailun pääyhteistyökumppanina toimii Biljardihuolto Oy.

SM finaalitapahtuma tulee olemaan tähän mennessä mittavin kotimainen livenettilähetys.

Kannattaa siis katsoa lauantaina 24.5.2008 netistä www.sbil.fi tai www.yle.fi/urheilu

Biljardin SM finaalit 24.5.2008 Helsingin Kulttuuritalo

Mukana 4 eri biljardilajia; pool 9-pallo (naiset ja miehet), snooker, kaisa ja pyramidibiljardi. Kilpailun jokaisessa lajissa ja sarjassa on mukana neljä Suomen parasta pelaajaa, jotka ovat saaneet paikkansa karsintakilpailujen perusteella. SM finaalitapahtumassa pelataan ensin semifinaalit ja niiden voittajien kesken finaalit.

Pelialueella on 4 pelipöytää, yksi kullekin biljardilajille. Kilpailussa pelataan yhteensä 15 ottelua yhden päivän aikana klo 9.30 -20.00 välillä.

Katso kilpailun aikataulu Biljardiliiton nettisivun SM finaali bannerista.

Lisätietoja tarvittaessa liitosta.
terveisin SBiL
Golden
Viestit: 1319
Liittynyt: 15:09 12.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä City
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Golden »

Hyvä kuvanlaatu!

Vielä kun sais nuo esim. Pyriksen eräkohtaiset pisteet näkyviin niin tietäs millon on partti alla.

Mutta joka tapauksessa hyvää kuvaa!
"Don't worry baby. I got your money. It's just in action right now." ~ Eric Durbin

SPONSORED BY:

http://www.tigerproducts.com/
http://www.taomtips.com
eppu

Viesti Kirjoittaja eppu »

Jyväskylä > muu Suomi... EH?
Golden
Viestit: 1319
Liittynyt: 15:09 12.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä City
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Golden »

Hyvin veti Kinnunen. Rankas virheistä, ja pyörimistä nyt ei kannata syyttää kun tulos on noinkin rapsakka. Olihan Akilla pari kertaa huonoa onnea, kuten nahan irtilähtö, mutta Akilla mm. meni alotuksesta pari omaa jota ei saisi tapahtua... Antakaa nyt ihmiset nuorelle krediittiä kun voittaa yhden suurista noinkin kovassa paikassa. Hienoa!

Rautsi näytti myös Tuhkaselle närhen elimet JESAJATA!!!!

Voin kertoa että JBS:n klubilla on kohtalainen möly klo 18--- eteenpäin.

Muista Vesku huutaa JESAJATA!! ne tykkää siitä :wink:

C'mon JBS !!! Loppuun asti!

WELCOME TO THE SHOW!
"Don't worry baby. I got your money. It's just in action right now." ~ Eric Durbin

SPONSORED BY:

http://www.tigerproducts.com/
http://www.taomtips.com
Se kauniimpi Tiusanen
Viestit: 845
Liittynyt: 22:04 04.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Se kauniimpi Tiusanen »

Jesaaaaaa!!!!! Kinnuneeeeen! Tää on niin käsittämättömän iso juttu, ettei pysty tajuamaan...
-Timo Tiusanen
Tommi Lamminaho
Viestit: 3898
Liittynyt: 20:04 27.10.2004
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Tommi Lamminaho »

Onnittelut tuoreelle Suomen Mestarille.

Biljardi ja ysipallo on raaka laji ja tilanne voi muuttua hyvinkin nopeasti. Petrille tulee vielä mahdollisuuksia, vaikka täytyy myöntää että tuli jännitettyä ja toivottua melkoisesti täällä kotona Petun puolesta.
Tommi Lamminaho
Hallituksen jäsen SBiL, EPBF
Nokianvirta
Viestit: 311
Liittynyt: 23:31 21.02.2005
Paikkakunta: Nokia

Viesti Kirjoittaja Nokianvirta »

Hienoa & upeeta Kinnunen! :lol:

Divarilainen tulee ja pöllyttää finlantian biliskunkkuja. yeah 8)

Mahtava finaali, kyl oli hianoo katteltavaa ja mikä parasta; Tuomo oli jäätävistä jäätävin. :D :lol: 8)

PS. Juva kuulemma pelannu ihtensä neljän joukkoon eurotuurilla ja voittanu kait oikke sukkeenki. :P 8) :lol:


Ohjaaja olis kyl voinu jätkien tauon aikana näyttää vaik Rautsin peliä ennemmin ku sitä seinää, nääs. (toim. huom.) :shock:
Biljardi, pelinä ehkä maailman 8:s ihme?
Tommi Lamminaho
Viestit: 3898
Liittynyt: 20:04 27.10.2004
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Tommi Lamminaho »

Oli siinä Petrillä kyllä omat mahdollisuudet, aika värikkäät kaks vikaa erää oli. Ei ollut vaan tarkoitettu Petun voitettavaks vielä... :?
Tommi Lamminaho
Hallituksen jäsen SBiL, EPBF
Se kauniimpi Tiusanen
Viestit: 845
Liittynyt: 22:04 04.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Se kauniimpi Tiusanen »

Dennis Taylorin voi jo unohtaa. Toi Kinnusen juttu oli kovempi!
-Timo Tiusanen
Tommi Lamminaho
Viestit: 3898
Liittynyt: 20:04 27.10.2004
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Tommi Lamminaho »

T_White kirjoitti:
Tommi Lamminaho kirjoitti:Oli siinä Petrillä kyllä omat mahdollisuudet, aika värikkäät kaks vikaa erää oli. Ei ollut vaan tarkoitettu Petun voitettavaks vielä... :?
...ja Tuomo olis vieny pelin jo ennemmin, jos aloitukset ois toimineet.
Hieno finaali ! ja koko tapahtuma ! Hyvä SBiL !
Okei, mä näinkin oikeestaan vaan noi kaks vikaa erää enkä seurannu muuten...

Hieno livestream, täytyy olla erittäin tyytyväinen tuotokseen! Ilmeisesti toimi ihan hyvin koko päivän?
Tommi Lamminaho
Hallituksen jäsen SBiL, EPBF
Vastaa Viestiin