[quote="Petri Pohjola"]
"Sitäpaitsi Kaisa pelaajatkin on päässyt ja tulee pääsemään ulkomaille pelaamaan Pyramidin EM ja MM kisoja + kaikki muut kisat minne nyt kukakin aina haluaa lähteä. Tosin kyllä nämä reissut ovat 95 % omakustanteisia joten fyrkkaa palaa iakalailla välillä. Mutta näin."
Tietäisitpä vaan minkälaisia summia mulla paloi viime vuonna kahteen MM:hin ja äskeisiin Em-kisoihin.
Että ei meillä Poolinpelaajillakaan ole helppoa, ainakaan rahallisesti
En tiedä mitä rahallista tukea snookerpelaajat saavat mutta tuskinpa mitään huomattavampaa. Olishan se mukava kun liitto saisi kanavoitua varansa (sitten jonain päivänä kun sitä on tarpeeksi) siihen suuntaan mihin ne mielestäni ovat tarkoitettu, eli pelaajille
Oikealla mallilla olisi hommat jos pelaajat maksaisivat korkeintaan omat ruoansa näillä reissuilla..
Ei taida kuitenkaan onnistua ennen kuin liitolle on hommattu muutama kovan luokan yhteistyökumppani

Toivotaan että Muukan kova vapaaehtoistyö asian eteen palkitaan jossain vaiheessa
En kuitenkaan viitsi hirveesti valittaa sillä varsinkin MM:it olivat todella hienoja kokemuksia. Onneksi oli sitten hommaamani Vaasalaiset sponsorit auttamassa ja 9-MM:eihin vahvasti myös Vaasa Senior Biljardi joka järjesti mulle tukiaiskisat
No, se siitä. Pitää kai tehdä vähän töitäkin..
Terv. Yö-peppu
www.parbet.com