10.-11. Marraskuuta pelataan SBIL:n Kara RG:n toinen osakilpailu Espoossa ja Hyvinkäällä. Lauantaina alkupelit alkavat samanaikaisesti sekä Espoossa että Hyvinkäällä, joten arvonnan mukaan pelaajat siirtynevät lauantaiksi suoraan omalle pelipaikalleen. Tarkemmat aikataulut ja pelaajien pelipaikat on nähtävissä ilmoittautumisajankohdan jälkeen, mutta kuitenkin hyvissä ajoin ennen kilpailun alkua. Kaikki loppupelit pelataan sunnuntaina sitten Espoossa.
Myös tarkempi peliformaatti päätetään, kun lopullinen pelaajamäärä on selvillä, mutta päätarkoituksena olisi pelata kilpailut samalla tavalla, kuin ne pelattiin syyskuun alkupuolella ensimmäisessä osakilpailussa Turussa. (Lohkot ja cup).
Tässä osallistujalista:
Markku Koponen HSK
Tapio Soinisalo EBK
Erik Rousi KK-79
Sami Hannula SPC
Jukka-Pekka Hovi RBC
Harri Suni HyvBk
Ömer Özkan HyvBk
Ari Fagerström KK-79
Kai Grannas TBK
Anton Häggblom TBK
Joni Ahola EBK
Risto Ahola EBK
Kaikkia osallistujia pyydetään saapumaan paikalle klo 10:00, jolloin suoritetaan osallistumismaksu. Pelit aloitetaan n. klo 10:30 heti arvonnan jälkeen.
Pelaajat arvotaan neljään kolmen hengen lohkoon ja jokaisesta lohkosta pääsee kaksi parasta jatkoon 8-cupiin.
Juu näin valitettavasti huomattiin jo ensimmäisen Kara RG:n kohdalla, että kaksi ekaa karakisaa menee päällekkäin mestiksen kanssa, mutta koska kilpailukalenteri on jo muutenkin todella tukossa, niin ei siirtäminen onnistunut enää ihan noin vaan. Onneksi kuitenkin Kara RG3 ei ole päällekkäin mestiksen kanssa.