Kuopion biljardiseura Poolin länsilohkoon

Ilmoitusluontoiset asiat (kutsut, kilpailuaikataulut, tulokset, yms)

Valvojat: Johnny Boyh, Tube, Matti Jokela, Markku Ryytty, Tommi Lamminaho

Vastaa Viestiin
Tommi Lamminaho
Viestit: 3898
Liittynyt: 20:04 27.10.2004
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Kuopion biljardiseura Poolin länsilohkoon

Viesti Kirjoittaja Tommi Lamminaho »

Poolteam on tehnyt päätöksen liittää Kuopion Biljardiseura poolin ykkösdivisioonan länsilohkoon. Pelaajat voivat siis osallistua tulevana viikonloppuna Tampereen rankingosakilpailuun.

Kuopio liitettiin aiemmin itälohkoon pohjoislohkon lopettamisen jälkeen mutta nyt, kun kerhotoiminta on jälleen aktiivisempaa, liitettiin heidät länsilohkoon niin pelaajien omasta toivomuksesta, kuin myös tavoitteena kasvattaa länsilohkon pelaajamääriä lähemmäs itälohkoa.

Jatkossa tarkastellaan uuden seuran lohkoa tilannekohtaisesti. Suomessa on esimerkiksi muutamia kaisakerhoja, joita ei ole vielä liitetty mihinkään lohkoon. Jos näiden kerhojen pelaajat suunnittelevat lähtevänsä kisoihin, pyydämme ottamaan yhteyttä allekirjoittaneeseen tai liiton toimistolle.
Tommi Lamminaho
Hallituksen jäsen SBiL, EPBF
Avatar
9Ball
Viestit: 1632
Liittynyt: 06:52 19.02.2005

Viesti Kirjoittaja 9Ball »

Lueskelin Liiton sivustoa ja en huomannut mistään miten itä/läsi lohkot jaetaan? Joskus oli selkeät kartat,mikä kuului mihinkin lohkoon.Voiko Pelikan pelaajat valita vapaasti kummassa pelaa 1-2 divaria?Tämä vaatisi selkeyttämistä.
atoboldon
Viestit: 314
Liittynyt: 11:49 27.07.2006
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja atoboldon »

Eihän Pelika mitenkään pitäis vaikuttaa siihen kummassa pelaa. Saa pelata vapaasti kumpaa divaria haluaa tai tänä kautena, näin olen ymmärtänyt, saa pelata kumpaakin päälekkäin. Peltoselta sain sen verran tietoa, että vaikka 2-divarissa menestyisi kuinka hyvin tahansa, ei suljeta sen takia pelika-liigasta.
Tommi Lamminaho
Viestit: 3898
Liittynyt: 20:04 27.10.2004
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Tommi Lamminaho »

atoboldon kirjoitti:Eihän Pelika mitenkään pitäis vaikuttaa siihen kummassa pelaa. Saa pelata vapaasti kumpaa divaria haluaa tai tänä kautena, näin olen ymmärtänyt, saa pelata kumpaakin päälekkäin. Peltoselta sain sen verran tietoa, että vaikka 2-divarissa menestyisi kuinka hyvin tahansa, ei suljeta sen takia pelika-liigasta.
Kakkosdivarissa sillä ei ole merkitystä, mutta ykkösessä ehdottomasti on! Sitä ei voi pelata miten tahtoo. Täytyy tarkistaa että miten olimme sopineet Pelikan lohkojaot ennen kuin sanon tarkemmin.
Tommi Lamminaho
Hallituksen jäsen SBiL, EPBF
atoboldon
Viestit: 314
Liittynyt: 11:49 27.07.2006
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja atoboldon »

Jep. Meikä käy tyhjäkäynnillä näin töissä ollessa. Tajusin vasta asian pointin kun luin tarkemmin.
Markku Ryytty
Viestit: 626
Liittynyt: 12:25 27.10.2004

Viesti Kirjoittaja Markku Ryytty »

Alla on lohkojako poolin 1- ja 2-divisiooniin.

Seura Lyhenne Alue
AC Luna ry Luna Itä
All-in ry All-in Itä
Baccara Biljardi ry BB Itä
Baribal Billiard Club Bari Itä
Biljard Stars ry Stars Itä
Biljardi Lokit ry Lokit Itä
Biljardi-Kotkat ry BK Itä
Biljardi-Lappee Oy BL Itä
Billiard Club of Lappeenranta ry BCL Itä
City-Pool ry CP-L Itä
Espoon Biljardikerho ry EBK Itä
Forssan Biljardiamatöörit ry FoBia Länsi
Galaxie Cue Sports ry * G-CueS Länsi
Helsingin Biljardikerho ry HBK Itä
Helsingin Suomalainen Klubi ry HSK Itä
Huovinrinteen Päällystö ry HuoP Länsi
Hyvinkään Biljardikerho ry HyvBK Itä
Imatran Kerho Oy IK Itä
Imatran Pool ry IP-97 Itä
Inkeroisten Biljardikerho -81 ry IBK Itä
Itä-Helsingin Biljardiseura ry I-HBS Itä
Joensuun Kaisakerho ry JoKK Itä
Jyväskylän Biljardiseura ry JBS Länsi
Jämsänjokilaakson Biljardi ry JJB Länsi
Kajaanin Biljardi Team ry KBT Länsi
Kannel-Krouvin Biljardikerho ry KKBK Itä
Kanta-Hämeen Biljardi ry * K-HB Länsi
Karoliina Club Mikkeli ry KCM Itä
Karoliina Klubi -79 ry KK-79 Länsi
Kemin Biljardikerho ry KemBK Länsi
Keravan Biljardikerho ry KBK Itä
Keski-Uudenmaan Biljardikerho ry K-UBK Itä
Kokkolan Karoliina ry KoKa Länsi
Kouvolan Biljardiklubi ry KouBK Itä
Kuopion Biljardiseura ry KuBS Länsi
Lahden Seudun Pool ry LSP Itä
Lahti-Pool -90 ry LP-90 Itä
Laitilan Biljardikerho ry LBK Länsi
Lappeenrannan Kerho Oy LK Itä
Maffi Biljardi Maffi Länsi
Meilahden Biljardiklubi ry MeiBK Itä
Merlin Biljard Team ry MeBi Itä
Mikkelin Biljardikerho ry MBK Itä
Mikkelin Liikemiestenseura ry MLS Itä
Monaco Pool ry MoPo Länsi
Nokian Biljardi ry NoBil Länsi
Oulun Biljardikerho ry OBK Länsi
Oulun Pool-Klubi ry OP-K Länsi
Pelika net Oy ** Pelika
Peyton Place Pool ry PPP Länsi
Pihliksen Biliskerho ry PiBK Itä
Piste Biljardi ry PBI Itä
Playoff Biljardi Savonlinna ry Playo Itä
Pool Brothers ry PB Itä
Pool Garden PG Länsi
Porin Biljardikerho ry PBK Länsi
Porvoon Porvarikerho ry PPK Itä
Puh.veli-klubi PVK Itä
Päijät-Hämeen Biljardikerho ry P-HBK Itä
Rauman kauppaseura ry RKS Länsi
Rav. Pool Booli Booli Länsi
Red Ball ry RB Itä
Riilahden Biljardiseura RiBiS Itä
Ritz Club ry Ritz Itä
Rollin Pool Players ry Rolli Itä
Rovaniemen Biljardikerho ry * RBK Länsi
Rovaniemen Kunnallisklubi ry RKK Länsi
Saimaan Biljardi ry SaiBi Itä
Salon Biljardiklubi ry SaBik Länsi
Seinäjoen Biljardiklubi ry SeBK Länsi
Seinäjoen Biljardiseura SBS Länsi
Sneaky Pete´s Billiard Club ry SBC Länsi
Soukan Biljardikerho ry SBK Itä
Story Pool ry Story Itä
Take a Frame ry Frame Länsi
Tampereen Ammattiklubi ry TAK Länsi
Tampereen Kauppaseura ry TKS Länsi
Tampereen Suomalainen Klubi ry TSK Länsi
Tornion Klubi ry ToK Länsi
Trickshot Billiard Club ry TBC Itä
Turun Biljardikerho ry TBK Länsi
V.I.P Pool Players ry VPP Itä
Vaasa Senior Biljard ry VSB Länsi
Viherpool VIP Itä
Viihdesport ry ** ViSpo
Warkauden Kauppaseura ry WKS Itä
Wasa Pool Biljard Club ry WPBC Länsi
Wega Billiards ry Wega Länsi

* 23.8.2006 seurat eivät ole maksaneet v 2006 jäsenmaksua, seurojen pelaajat eivät ole edustuskelpoisia ennen maksun suoritusta
** Biljardisarjoja, joiden pelaajat määräytyvät itä/länsilohkoon oman asuinpaikan mukaan.

Itälohkoon maantieteellisesti kuuluvat noin akselilla Helsinki-Lahti-Mikkeli-Savonlinna-Joensuu. Muut kuuluvat länsilohkoon.
Rajatapauksissa tai lisätietoja varten ottakaa yhteyttä liiton toimistoon puh (09) 3481 2575
terveisin SBiL
Markku Ryytty
Viestit: 626
Liittynyt: 12:25 27.10.2004

Viesti Kirjoittaja Markku Ryytty »

Nyt täytyy palata lähtöruutuun Kuopion Biljardiseuran lohkotiedon kanssa.

Allekirjoittaneen saatua alunperin väärää informaatiota kuopiolaisen pelaajan taholta, joka ilmoitti puhuvansa koko seuran poolin divisioonakilpailuihin osallistuvien pelaajien puolesta. Tieto osoittautuikin "ankaksi" johon saatiin eilen uutta ja oikeata tietoa. Näin ollen Kuopion Biljardiseura on tämän kauden itälohkossa. Eli alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Pahoittelen turhaa soutamista ja huopaamista, mutta asiassa yritettiin olla nopeita ja palvella seuran pelaajia parhaalla mahdollisella tavalla ja nopeasti.

Vielä varmuuden vuoksi: Kuopion Biljardiseura (KuBS) on poolin itälohkossa.

Seura Lyhenne Alue
AC Luna ry Luna Itä
All-in ry All-in Itä
Baccara Biljardi ry BB Itä
Baribal Billiard Club Bari Itä
Biljard Stars ry Stars Itä
Biljardi Lokit ry Lokit Itä
Biljardi-Kotkat ry BK Itä
Biljardi-Lappee Oy BL Itä
Billiard Club of Lappeenranta ry BCL Itä
City-Pool ry CP-L Itä
Espoon Biljardikerho ry EBK Itä
Forssan Biljardiamatöörit ry FoBia Länsi
Galaxie Cue Sports ry * G-CueS Länsi
Helsingin Biljardikerho ry HBK Itä
Helsingin Suomalainen Klubi ry HSK Itä
Huovinrinteen Päällystö ry HuoP Länsi
Hyvinkään Biljardikerho ry HyvBK Itä
Imatran Kerho Oy IK Itä
Imatran Pool ry IP-97 Itä
Inkeroisten Biljardikerho -81 ry IBK Itä
Itä-Helsingin Biljardiseura ry I-HBS Itä
Joensuun Kaisakerho ry JoKK Itä
Jyväskylän Biljardiseura ry JBS Länsi
Jämsänjokilaakson Biljardi ry JJB Länsi
Kajaanin Biljardi Team ry KBT Länsi
Kannel-Krouvin Biljardikerho ry KKBK Itä
Kanta-Hämeen Biljardi ry * K-HB Länsi
Karoliina Club Mikkeli ry KCM Itä
Karoliina Klubi -79 ry KK-79 Länsi
Kemin Biljardikerho ry KemBK Länsi
Keravan Biljardikerho ry KBK Itä
Keski-Uudenmaan Biljardikerho ry K-UBK Itä
Kokkolan Karoliina ry KoKa Länsi
Kouvolan Biljardiklubi ry KouBK Itä
Kuopion Biljardiseura ry KuBS Itä
Lahden Seudun Pool ry LSP Itä
Lahti-Pool -90 ry LP-90 Itä
Laitilan Biljardikerho ry LBK Länsi
Lappeenrannan Kerho Oy LK Itä
Maffi Biljardi Maffi Länsi
Meilahden Biljardiklubi ry MeiBK Itä
Merlin Biljard Team ry MeBi Itä
Mikkelin Biljardikerho ry MBK Itä
Mikkelin Liikemiestenseura ry MLS Itä
Monaco Pool ry MoPo Länsi
Nokian Biljardi ry NoBil Länsi
Oulun Biljardikerho ry OBK Länsi
Oulun Pool-Klubi ry OP-K Länsi
Pelika net Oy ** Pelika
Peyton Place Pool ry PPP Länsi
Pihliksen Biliskerho ry PiBK Itä
Piste Biljardi ry PBI Itä
Playoff Biljardi Savonlinna ry Playo Itä
Pool Brothers ry PB Itä
Pool Garden PG Länsi
Porin Biljardikerho ry PBK Länsi
Porvoon Porvarikerho ry PPK Itä
Puh.veli-klubi PVK Itä
Päijät-Hämeen Biljardikerho ry P-HBK Itä
Rauman kauppaseura ry RKS Länsi
Rav. Pool Booli Booli Länsi
Red Ball ry RB Itä
Riilahden Biljardiseura RiBiS Itä
Ritz Club ry Ritz Itä
Rollin Pool Players ry Rolli Itä
Rovaniemen Biljardikerho ry * RBK Länsi
Rovaniemen Kunnallisklubi ry RKK Länsi
Saimaan Biljardi ry SaiBi Itä
Salon Biljardiklubi ry SaBik Länsi
Seinäjoen Biljardiklubi ry SeBK Länsi
Seinäjoen Biljardiseura SBS Länsi
Sneaky Pete´s Billiard Club ry SBC Länsi
Soukan Biljardikerho ry SBK Itä
Story Pool ry Story Itä
Take a Frame ry Frame Länsi
Tampereen Ammattiklubi ry TAK Länsi
Tampereen Kauppaseura ry TKS Länsi
Tampereen Suomalainen Klubi ry TSK Länsi
Tornion Klubi ry ToK Länsi
Trickshot Billiard Club ry TBC Itä
Turun Biljardikerho ry TBK Länsi
V.I.P Pool Players ry VPP Itä
Vaasa Senior Biljard ry VSB Länsi
Viherpool VIP Itä
Viihdesport ry ** ViSpo
Warkauden Kauppaseura ry WKS Itä
Wasa Pool Biljard Club ry WPBC Länsi
Wega Billiards ry Wega Länsi

* 23.8.2006 seurat eivät ole maksaneet v 2006 jäsenmaksua, seurojen pelaajat eivät ole edustuskelpoisia ennen maksua
** Biljardisarjoja, joiden pelaajat määräytyvät itä/länsilohkoon oman asuinpaikan mukaan.
Itälohkoon maantieteellisesti kuuluvat akselilla Helsinki-Lahti-Mikkeli-Kuopio-Savonlinna-Joensuu.
Muut kuuluvat länsilohkoon.
Rajatapauksissa ottakaa yhteyttä liiton toimistoon puh (09) 3481 2575

Suomen Biljardiliitto ry
Markku Ryytty
toiminnanjohtaja
terveisin SBiL
Avatar
9Ball
Viestit: 1632
Liittynyt: 06:52 19.02.2005

Viesti Kirjoittaja 9Ball »

Hyvä että asia tuli selväksi,ihmettelinkin miten pohjois-savo voidaan heittää toiseen lohkoon päivää ennen ensimmäisen 1 div kisan ilmoittautumis ajan umpeutumista :shock: .Jatkossa kannattaa tälläiset asiat hoitaa sitten kesäaikana,kaikessa rauhassa :) Sinänsä siirrossa ei ole mitään pahaa.
Vastaa Viestiin