Ei ole Turkulaisella piikkiä vaan voitti kaksi ekaa peliä. Ensimmäinen peli ranskalaista Eric Cheniä vastaan oli alkanut tasaisesti 1-1, 2-2, 3-3, 4-4 mutta siitä Ooppa ruiskutti 10-4 voiton. Toinen voitto tuli Alessandro Torrentista 10-8, voitto oli tiukemmassa vaikka vastustajana saapasmaalainen oli kehnompi kuin eka. Molemmat kai aika tuntemattomia tekijöitä, mutta hieno alku kuitenkin. Tuskin siellä ihan hirveitä paisteja on pelaamassakaan. Tänään 14.30 suomen aikaa seuraava peli ja vastustajana Tot Sandor, joka onkin jo kova luu, voitti pari vuotta sitten Espanjan osakilpailun.
Olosuhteet olivat ensimmäisenä päivänä kuulema todella nihkeät. Lämpöä riitti ja lajusta oli pukannut. Kaveri katsomosta sanoi, että hikeä oli valunut muutama litra. Keppi ei luistanut ja kiksat oli loppunut myyntipisteestä. Vessassa virkistäytymisen jälkeen oli peli aina kulkenut pari erää hyvin, kunnes paras terä katosi taas kuumuuteen. Juuri äsken soitin paikan päälle, ja oli tehty asialle kaiketi jotain, kun ei ollut enää lähellekään niin hottia.
Tsemiä kaikille suomalaisille!
Kuulumisia
Valvojat: Johnny Boyh, Tube, Matti Jokela, Markku Ryytty, Tommi Lamminaho
Kuulumisia
Shoot pool, not people!
Re: Kuulumisia
Ohoh, olinpas tyhmä kun aloitin uuden topicin. Oli tarkoitus jatkaa tuonne "EURO - tour Weert 20.9.-23.9." -threadin alle, mutta tämä oli eka viesti foorumilla, antakaa anteeksi, virheistä oppii...?!
Shoot pool, not people!