Neljä ehdotusta snookerin kilpailukalenterin kehittämiseksi

Ehdotukset ja toiveet

Valvojat: Tube, Johnny Boyh, Markku Ryytty, Tommi Lamminaho

pessi
Viestit: 402
Liittynyt: 10:29 23.01.2009
Paikkakunta: Jyväskylä

Neljä ehdotusta snookerin kilpailukalenterin kehittämiseksi

Viesti Kirjoittaja pessi »

Tervehdys pelaajille ja liittoon!

Näin kauden alla olen silmäillyt kilpailukalenteria sen julkistamisen jälkeen sillä tarkimmalla silmällä mielessä lähinnä snookerin rg:ihin osallistuminen. Väkisin on kuitenkin tullut ihmeteltyä, sen sijaan että osaisi päättää, mihin niistä osallistuisi, perusteita koko snookerin rg-kisakalenterin nykyiselle muodolle.

Jos minulta kysyttäisiin, mitä varten näitä kisoja ylipäätänsä on olemassa, vastaukseni olisi: palvelemaan snookerin harrastajia. Parhaiten kisat palvelisivat pelaajia ja heidän kehittymistään ja motivaatiota, jos ne toisivat mahdollisuuden pelata mahdollisimman monia ja monentasoisia pelaajia vastaan. Toiseksi pelkän kilpailuvietin tyydyttämisen ohella kilpailujen suurin anti on nähdä toisten, itseä parempien pelaajien pelejä. Hlökoht minusta vaikuttaa pahasti, että kilpailukalenteri tällaisenaan ei onnistu palvelemaan pelaajia näissä kahdessa tärke(imm?)ässä suhteessa.

Liiton silmäätekevät ovat viime aikoina kunnostautuneet medianäkyvyyden suhteessa, kun poolia ja sm:ää näkyili urheilukanavalla ja ylen sivuilla. On ymmärretty, että mahdollisimman suuren näkyvyyden kautta koko lajin statusta voi parhaiten palvella. Liitossa lienee kilpailukalenteriasioita pohdittu samalla suurella viisaudella, antaumuksella. Hyvällä tahdolla, ja joitain perusteita toki nykyiselle muodolle voi kalenterin suunnittelijajoukon ulkopuolisena havaita. Yksi on, että kisoja on monta, jolloin kauden aikana olisi monta mahdollisuutta kohdata lavalle monennäköisen ja -tasoisen pelaajan kanssa. Näin siis teoriassa. Toista perustetta on vaikea keksiä. Mielessä helposti käy, että ei kai liitto pyri usealla rg-turnajaisella lypsämään mahdollisimman paljon rahaa toiminnalleen, mikä tietysti sekin on tärkeää, mutta näin lyhytnäköiseen toimintaan tuskin liitossa on lähdetty.

Tuon ainoan mieleen tuleva perusteen suhteen on sanottava näin rivipelaajan näkökulmasta, että hienon ja hyvää tarkoitusta heijastavan teorian vastaisesti käytännössä nykyisellään kilpailukalenteri johtaa vähitellen tilanteeseen, jossa on kulloistenkin kisojen osallistujat koostuvat lähikaupunkilaisista ja pienestä innokkaimpien kiertäjien joukosta. Vieläpä järjestelmään kuuluu, että paikalliset mittelevät ensin keskenään, kunnes pääsevät ranking-listan kärkimiehiä vastaan. Jos listamiehet pitävät kutinsa, he kohtaavat seuraavilla kierroksilla toisensa -- näin kisasta toiseen pari kertaa vuodessa, Turussa vielä useammin. Toisin sanoen on maksimoitu matkustamisen määrä ja minimoitu vastuksen vaihtelevuus. Kuka lajin pariin pyrkivä haluaisi lähteä siihen, että joutuu pari vuotta kiertämään kisoja matkustamalla tuhansia kilometrejä häviten aina samoille naamoille. Vähättelemättä on todettava, että snooker rg-kiertue on raskas ja tylsä. Liian raskaan kalenterin vuoksi rg-kisat alkavat kärsiä inflaatiosta. Eihän olympialaisia järjestetä joka vuosi eikä main tourillakaan ole yhdeksää rg-turnausta vuodessa :twisted: . Jos halutaan tappaa rg-kisatoiminta Suomessa, näin se taitaa valitettavasti onnistua. Liiton miesten pitäisi nyt ajoissa huomata tämä asia ja toimia lajin ja sen kilpailutoiminnan pelastukseksi.

Minun nähdäkseni liiton johtohahmot ovat sitä paitsi viime aikoina pidelleet käsissään sapluunaa tämän ongelman osan ratkaisemiseen: heidän ideoimansa B-kisathan palvelevat pelaajia juuri sillä tavalla kuin pitäisi! Pelaajat pääsevät lohkomallin mukaan pelaamaan sopivan paljon sopivan vähällä matkustamisella. Kun on tullut oltua mukana kahdessa erinomaisessa kisassa (SM- ja Oulun eliittikisat), joissa yllä mainitut pelaajien palvelemista koskevat aspektit ovat toteutuneet loistokkaasti, niin se vain lisää ihmetystä kilpailukalenterin suhteen. Miksei tätä mallia käytetä yleisesti :?: Kertauksena vielä, näissä kisoissa on ollut erinomaisia seuraavat seikat: 1) kaikki ovat päässeet pelaamaan monia ja monentasoisia vastustajia vastaan, 2) niissä on ollut mukana niitä erinomaisia pelaajia, jotka eivät perusrg-kiertueelle enää vaivaudu. Nämä kisat vastaavat muodoltaan B-rg:ja. Toiseksi, B-kisakalenteri on sopivan kevyt.

Yksi asia B-kisoista tietenkin puuttuu: huippupelaajat. Suomessa on muutama kymmentä loistavaa pelaajaa, mukana kymmenkunta todella kovaa ja yksi maailman parhaisiin lukeutuva pelaaja, joista kaikilla on kepeissään useita tehtyjä ja vielä tekemistään odottavia sadan sarjoja ja jopa maksimibreakejä. Valitettavasti tästä virtuoosien joukosta murto-osa kiertää rg-kiertuetta :!: :!: :!: . Voiko suurempaa sääliä lajille olla :cry: :?:. Kuitenkin heitä onneksi pääsee näkemään vielä näkemään joissain kisoissa, kuten on laita edellä mainittujen kahden kisan. Syykin on helppo todeta edellä mainittujen lisäksi: eihän itseänsäkunnioittava asiantuntija ilman sopivaa korvausta ahteriaan sohvasta irroita :wink: . Näinhän se on ja pitääkin olla. Tällä hetkellä snooker-miehet pelaavat lähinnä pool-kisoja.

Käytännön tasolla ehdotan seuraavia toimenpiteitä:

1) kisakalenteria olisi kevennettävä

Yksi kisa per paikkakunta riittäisi, yhteensä 5-7. Kisalle voisi samalla rakentaa jotain suurempaa statusta, kuten kansainvälisten rg:ien tyyliin Jyväskylä Open. Pysyvyyttä voisi yrittää rakentaa tekemällä turnauksesta vuosittaisen instituution, jota kenties jokin paikallinen sponsori lähtisi tukemaan tyyliin Tampere Tapola Hot Black Open tai Aura Mustard Masters. Kenties haihattelua, mutta luulisi jo muutaman satkun voivankin irrota houkuttelemaan lisää nimimiehiä mukaan.

2) kisojen tulisi sisältää lohkovaihe

Kuka viitsisi lähteä pelaamaan EM-kisoihin, jos siellä voisi hävitä ensimmäisestä pelistä Dragolle 3-0 ja saisi kantaa köön takaisin lentoyhtiön asiantuntevaan ja vastuulliseen käsittelyyn? Salien ja pöytien vähyys tietysti on tulppa massiivisen lohkopelimäärän järjestämiseksi, mutta lohkovaiheessa pelit voivat olla paras kolmesta, jolloin pelit jakautuvat tasaisemmin pelaajien kesken. Tuplaeliminaatiokin on parempi, mutta lohkosysteemi on aina parempi. Aina voi pelata pelaajien määrällä lohkoissa ym. Jos kisoja on vähemmän, ne voisivat ja niiden pitäisikin olla kaksipäiväiset, kun reissuun on lähdetty. Salien välistä yhteistyötä saatettaisiin vaatia tämän saavuttamiseksi. Samoin erinomaiset biljardiklubit voisivat tulla mukaan pöytien tarjoajiksi; Hyttitieltä on suuri osa pelaajista, mutta siellä ei pelata rg:ja :idea: :!: . Lohkovaihe ja isot palkinnot saattaisivat houkutella mukaan uinuvan parhaimmiston lisäksi myös muuta tällä hetkellä pahasti käyttämätöntä potentiaalia: pool- ka kaisa-/pyrispelaajamassasta monella on varmasti kiinnostusta kokeilla silloin tällöin siipiään snookerin parissa, ja tason ja kunnon tuntien kyse ei olisi välttämättä silkasta kokeilemisesta. Muistaakseni karan puolellakin oli joku snookeria joskus kokeillut kaveri 8) .

3) Kisoissa pitäisi olla tuntuvat rahapalkinnot

Olisi hyvä, jos pääpotti olisi vähintään se 1000 €. Sponsorien ja kasvavien osallistujamäärien kautta tämä toteutua. Se on toteutunut jo joissain kisoissa (ne yllä mainitut). Iso palkinto myös ruokkii pelaajamääriä (vrt. pool). Joihinkin kisoihin on saatu sponssejakin, ei sekään mahdotonta ole.

4) Kisoista pitäisi lähettää nettistriimi

Näin kisat palvelisivat myös mukaan pääsemättömiä ja haluamattomia ja vain näkyvyyden kautta lajia voidaan tuoda esille sitä tuntemattomien keskuuteen. Nettistriimistä ja kisoista pitäisi tiedottaa joka tuutissa (lehdet, radiot, nettipalvelut ja tv:kin kaipaa tällaisesta tiedottamista). Medianäkyvyys = lajin status.

Nämä ovat minusta asioita, jotka olisivat enemmän tai vähemmän toteutettavissa ja järkeviä toteuttaa. Ne on jopa toteutettukin, snookerin tapauksessakin. Vaadin toimintaa :twisted: :!: Jos joku, erityisesti liiton puolesta, osaa kertoa syyn, miksi asioita ei vietäisi ehdotettuun suuntaan ja miksi nykyinen on parempi/ainoa vaihtoehto, olisi hyvä nähdä rakentavaa keskustelua syntyvän. Kommentteja kehiin!

Snookerkisakaudenalusterveisin Länsi-Savosta sydämestä,

Pessi Lyyra
Pessi Lyyra, JBS
Avatar
9Ball
Viestit: 1632
Liittynyt: 06:52 19.02.2005

Re: Neljä ehdotusta snookerin kilpailukalenterin kehittämiseksi

Viesti Kirjoittaja 9Ball »

bottle kirjoitti: Ongelmia:

-matkat ja majoitus ovat kalliita, näille tuskin liitto pystyy mitään tekemään
-pelien vähyys, miksi tehdä useita satoja euroja maksava reissu, jos saa pelata vain 3 freimiä
-pelaajakannan pienuus
-palkintorahojen pienuus
-lajin näkyvyys olematonta -> ei saada sponsoreita eikä mainosrahaa
-junioritoiminta vähäistä (ainakin täällä Oulussa, tähän minusta voisi saada mittavan parannuksen pienellä kampanjoinnilla esim. kouluissa, olen myös itse pyyteettä valmis lähtemään mukaan toimintaan)
Muutama pool miehen huomio noista ongelmista....

Pool kisoissa pakolliset matka/majoitus/ruoka kulut on ollu luokkaa n.100€/nuppi ,edellyttäen että ollaan liikkeellä 3-4 henkilön porukalla.

Snookeria pelaavia pelajia on paljon,mutta jostain syystä nämä eivät halua kilpailla .... esim paikallisissa pool kisoissa on ollut aina se 15-20 pelaajaa,mutta snooker kisaan tuli mukaan vain 5 .... kuitenkin salilla pelataan snookeria lähes yhtäpaljon kuin poolia :?

Peli määrät taas on varmaan pitkälle sidottuja pöytien määrään ..... ei taida Suomesta löytyä montakaan paikkaa,jossa on yhtämonta pöytää,kuin esim siellä teillä Oulussa.

Suurempia palkintorahoja moni mielellään maksaisi ,jos jollakin vaan olisi se viisastenkivi hallussa, mistä niitä rahoja maksaisi. Osallistumismaksujen korottaminen syö vähiäkin pelaajamääriä . Nykyinen n. 30€ maksu on aika lähellä sitä ns kipurajaa ,joka on osassa pool kisoja jo selkeästi ylitetty. Harva harrastaja suostuu maksamaan osallistumismaksuja,jotka lähentelee 100€.

Ulkopuolisen rahoituksen saaminen biljardiin on taas enemmän ,kuin haasteellinen tehtävä. Sponsori rahat tahtoo olla luokkaa myötätunto satanen tai pari.
jaolsten
Viestit: 2265
Liittynyt: 15:51 09.02.2007
Viesti:

Re: Neljä ehdotusta snookerin kilpailukalenterin kehittämiseksi

Viesti Kirjoittaja jaolsten »

Mielestäni tässä vaiheessa, kun ollaan jämähdetty keskustelussa vain noihin mahdottomiin pelimääriin esim. kahdeksalla pöydällä, olisi otettava samantien mielipide sali- ja klubiyrittäjiltä. Eli ennen keskustelun veivaamista haluaisin kuulla seuraavilta oman mielipiteensä voisiko yhteistyö olla mahdollista tai jopa toivottavaa:

- Turun saliyrittäjät. Pöytiä kyllä on, voitaisiinko yhdistää resurssit?
- Jyväskylän klubi(t) ja salit? Paljonko pöytiä on yhteensä ja oltaisiinko yhteistyöhön valmiita?
- Tampereen pöytämäärä? Mitä muita paikkoja saataisiin mukaan Galaxien lisäksi vai voitaisiinko Galaxien kisojen lohkovaihetta helpottaa esim. Porin tai Jyväskylän pöydillä? Porissa 2ndFloor Billiardsissakin on kaksi huipputason (Tyrkön asentamaa :wink: ) Snookerpöytää jotka voisivat olla osallisina Suomen rg-sirkuksessa. Ainakin yksi lohko voitaisiin pelata mun mielestä Porissa ja yksi/kaksi Jyskylässä. Juna kulkee melko mukavasti Porin-Tampereen-Jyväskylän akselilla joten ei tuokaan ongelmaksi muodostuisi jos jotkin lohkot pelattaisiin Lauantaina muualla ja sitten vaikka se 16-cuppi (Paras viidestä?) Tampereella!
- CSN ja Shootout varmasti tekisivät yhteistyötä, mutta saataisiinko mausteeksi Ritz ja B-Espookin mukaan? Formaatti voisi olla aina sama mutta cuppipelipaikka voisi vaihtua.
- Oulu onkin jo helpompi tapaus johon ei varmaan tarvitse keksiä erikoisjärjestelyitä.

Kaisassa on jo pitkään ollut yhteistyö kohdillaan noissa kisoissa. Etenkin mieleen tulee vuosituhannen vaihteessa henkilökohtaisestikin koetut Mikkelin ja Tampereen kilpailut.

Tuo sponsoriasia on toki haastavimpia ongelmia koko kotimaisen biljardin kehityksessä, koska ilman rahaa ei saada aikaan tv-näkyyyttä eikä tarpeeksi vetovoimaista kisakiertuetta. Enkä enää puhu pelkästä snookerista... Olisiko koko kilpailusysteemi uudistettava jotta liiton alaiset kisat alkaisivat taas kiinnostamaan porukkaa? Tällä hetkellä hyvin suurta porukkaa kiinnostaa enempi paikalliset liigat (pirkanmaa, Turku, uusimaa/pääkaupunkiseutu, yms.yms.)

Ajatuksia olisi lisääkin mutta taidan katkaista tarinan tästä tähän ja odottaa ensin vastauksia noihin ensiksi mainitsemiin asioihin ja kysymyksiin tuosta mahdollisesta yhteistyöstä Snookerin puolella...
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
pessi
Viestit: 402
Liittynyt: 10:29 23.01.2009
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Neljä ehdotusta snookerin kilpailukalenterin kehittämiseksi

Viesti Kirjoittaja pessi »

Hauskaa, että ihmiset ovat jaksaneet lukea alkuperäisen pitkähkän viestin ja että keskustelua syntyy. Kiitos kommenteista ja vastauksista, ja erityisesti Veikolle, joka liiton puolesta osoitti, että asioita mietitään järkiperusteiden kanssa ja että kehityskelpoisille ajatuksille ollaan vastaanottavaisia!

Ehdotukseni olivat lähinnä visioita osoittamaan kehityssuuntia, eivätkä tietysti heti toteutettavissa. Alkuperäinen viesti koski lähinnä kisatoimintaa, mutta onneksi muut toivat muitakin tärkeitä asioita esiin, kuten tuo junioritoiminta, jota mielellämme edistäisimme myös kotopuolessa.

Heti voi vaikuttaa ainakin pelimääriin, joiden kasvu on tärkein asia. Sen avulla voivat pelaajamäärät lähteä nousuun. Sen avulla nousisivat palkintosummat, mikä voisi lisätä pelaajamäärää jne.

Lohkopelit ja 16/8/4-cuppi on hyvä systeemi ja ilmeisen suosittu keskustelijoiden ja muiden lajienkin joukossa. Veikon lohkoperusmatikka oli valaisevaa, mutta lohkopelimatikka kyllä venyy, kun sitä vain viitsii venyttää. Lohkojen määrää lisäämällä ja pelaajamääriä pienentämällä voi karsia pelejä, kunhan pelimäärät pidettäisiin tapissa :!: Tuplaeliminaatiokin olisi tuplasti nykyistä parempi. Pelipäivien venyminen tietysti riippuu pöytien määrästä ja erityisen hienoa on, että ihmiset virittelevät kaisasta tuttua yhteistyötä salien kesken; jos pöydät eivät tule kisojen luo, niin kisojen olisi sitten tultava pöytien luo. Jklässä taitaa olla 6 pöytää, mutta kannattaisi yhdistää voimia myös muiden mainittujen paikkakuntien kanssa. Ei liene mahdotonta toteuttaa, kuten Veikko sanoi, varsinkin kun onnistui ilmeisesti kaisassakin.

Palkintorahakuvioita ja striimijuttuja kannattaisi kyllä pitää tarkasti mielessä, ja lähteä aluksi vähän vaatimattomammilla kuvioilla matkaan heti kuin mahdollista. SM-striimihän oli teknisesti loistava, mitä ei ole ehkä täällä tarpeeksi hehkutettu, mutta kälyisempikin palvelisi striiminälkäistä biliskansaa. Snooker ja bilis muutenkin on tv-lajeista parhaita, joten sitä pitäisi hyödyntää kaikin mahdollisin keinoin :!:

Onnea peleihin Turkuun, ja keskustelu jatkukoon!

~Pessi
Pessi Lyyra, JBS
Freeball
Viestit: 589
Liittynyt: 23:33 18.11.2004
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Neljä ehdotusta snookerin kilpailukalenterin kehittämiseksi

Viesti Kirjoittaja Freeball »

Voitaisko mahdolliset lohkopelit tai vastaavat tuplaeliminaatiolla toteutettavat alkukierokksien pelit
pelata ns. 6-Reds systeemillä?....eli kuudella punaisella....ja jatkokahinat (cupit) normaalilla 15 punaisen pakalla.

Terv Kari
kari.lehdikko@gmail.com
TCBV

https://www.parriscues.com/
POP...eli...PARRIS ON PARAS
Riksa
Viestit: 2847
Liittynyt: 03:55 24.12.2004

Re: Neljä ehdotusta snookerin kilpailukalenterin kehittämiseksi

Viesti Kirjoittaja Riksa »

kauan meni et joku uskals ehdottaa tota..
Str
Viestit: 1113
Liittynyt: 10:51 26.08.2009

Re: Neljä ehdotusta snookerin kilpailukalenterin kehittämiseksi

Viesti Kirjoittaja Str »

Tuohan kuulostaa aivan MUUTOKSELTA! Eiköhän se pikapuoliin ammuta alas...
Eihän tätä lajia tarvii kehittää, nytkin on 24 ukkoa ilmoittautunu rankingeihin eli kaikki on siis hyvin... Itsekin olisin ollut 25. pelimies paikalla mutta sattui nyt niin tärkeää menoa. Ja kun tarkemmin kattelen kilpailukalenteria niin sattuu olemaan kaikkina rankingviikonloppuina jotain parempaa tekemistä. Mutta kaikkihan tietää ettei sota yhtä miestä kaipaa... Harmi vaan kun meitä taitaa olla jo kymmeniä...
Jukka Haapakoski, CSS
Freeball
Viestit: 589
Liittynyt: 23:33 18.11.2004
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Neljä ehdotusta snookerin kilpailukalenterin kehittämiseksi

Viesti Kirjoittaja Freeball »

Moro taas...

Sorsastuskausi on tiemmä alkanut jo :lol: ...mutta en kuitenkaan toivo, että 6-Reds ehdotusta ammuttais alas 8)
Olis muutenkin ihan asiaa testata se ehdotus ihan käytännön tasolla...
vrt."Todellinen aikahyötykin on testaamatta kilpailuolosuhteissa"
kari.lehdikko@gmail.com
TCBV

https://www.parriscues.com/
POP...eli...PARRIS ON PARAS
J.S
Viestit: 332
Liittynyt: 14:09 05.05.2005

Re: Neljä ehdotusta snookerin kilpailukalenterin kehittämiseksi

Viesti Kirjoittaja J.S »

Freeball kirjoitti:Voitaisko mahdolliset lohkopelit tai vastaavat tuplaeliminaatiolla toteutettavat alkukierokksien pelit
pelata ns. 6-Reds systeemillä?....eli kuudella punaisella....ja jatkokahinat (cupit) normaalilla 15 punaisen pakalla.

Terv Kari
Tämä ehdotus sais ainakin yhden puoltavan äänen tältä pelaaja-harrastelijalta.

Oma lehmä on siinä mielessä ojassa, että B-rankingit ei maistu koska toi osallistumisoikeus niihin on vähän niin ja näin. Ja vastaavasti pääsarjassa toi suora kaavio heti alkuun on vaan liian raaka, koska siellä on matseja jotka on jo käytännössä kattelyä vaille taputeltu kohtalaisesta tasoerosta johtuen.
30 euroa ei oo paljon rahaa, mut ihan liian paljon et ajat 500km tekemään kaks seiftiä.
Str
Viestit: 1113
Liittynyt: 10:51 26.08.2009

Re: Neljä ehdotusta snookerin kilpailukalenterin kehittämiseksi

Viesti Kirjoittaja Str »

Jos nyt oikeaan käsitykseen jäin niin mitään muutosta ei ole luvassa. Kaikki on hyvin. Osallistujia käy kisoissa sopivasti ja meininki on katossa. 6-punaista on oma lajinsa. Lohkopelit ei onnistu. Tuplaeliminaatio ei onnistu. Sehän ei ole lajin vika jos peli ei maistu. Hymiö. Ei se vaihtamalla parane...
Jukka Haapakoski, CSS
Freeball
Viestit: 589
Liittynyt: 23:33 18.11.2004
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Neljä ehdotusta snookerin kilpailukalenterin kehittämiseksi

Viesti Kirjoittaja Freeball »

Hei Veikko & co....

6-Reds pelimuodon tuoma aikasäästö olisikin ollut hyvä ROHKEASTI TESTATA jo Espoon kisoissa,sillä eihän se paljon "dataa" tuo jos vaikka meikä pelaa itseään vastaan omalla pöydällä täällä Seinäjoella :lol: oli pelimuoto mikä tahansa...

ps.tää kaikki vaan pitäs olla mahdollista kokeilla isommalla porukalla "tositilanteessa" eli kisoissa samantien.Se että tämä ei olis mahdollista suoraan joissain kisoissa is beyond my knowledge... :shock:

Meikän ekat rg-kisat olivat 20.02-93 Snooker Merlinissä Tikkurilassa jossa Robin latas tauluun ensimmäisen kisamaximinsa 147!!!!!!! :lol:... what a feeling.....voin vain omalta osaltani toivoa että vielä nykyäänkin löytyis uusia pelaajia valmiina todistamaan tällaista menoo ja fantastista fiilistä, koska sitä se todella oli mulle ja uskon ett kaikille muillekin...toivonkin että tehtäis porukalla kaikkemme että uusilla snookerguruilla 8) ei olis liikaa esteitä edetessään omalta aloitustasoltaan sinne jonnekin...147... :wink: eli poistetaan niitä esteitä osaottoon..treenit OK...kisat PARAS.

Tv...yks mutu-heimon jäsen Pohjanmaalta... :mrgreen:
kari.lehdikko@gmail.com
TCBV

https://www.parriscues.com/
POP...eli...PARRIS ON PARAS
pessi
Viestit: 402
Liittynyt: 10:29 23.01.2009
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Neljä ehdotusta snookerin kilpailukalenterin kehittämiseksi

Viesti Kirjoittaja pessi »

Omalta osaltani heitän keskusteluun vielä muutaman loppukaneetin, kun tulin keskustelleeksi Espoon rg-kisojen yhteydessä kisatoiminnasta Veikon kanssa. Luulenpa, että ymmärrän nyt liiton näkökannan olennaisilta osiltaan. Samalla valitettavasti ymmärsin, että sikäli mikäli asiat riippuvat liitosta, mitään muutosta kilpailutoimintaan ei tarvitse odottaa.

Valmentajat ja oppaat kehoittavat järjestään hankkimaan niin paljon kisakokemusta kuin mahdollista. Kisapelien pelaaminen on koko harrastuksen lopullinen tavoite ja päätepiste eikä mikään kehitä niin paljon kuin kisoissa käyminen. Liiton kilpailutoimen tehtävänä minun mielestäni pitäisi olla järjestää paras mahdolliset olosuhteet kisakokemuksen hankkimiseen. Parasta harrastajille olisi, että pääsisivät pelaamaan mahdollisimman paljon kisapelejä.

Liitossa ei kuitenkaan välitetä tästä. Enemmän siellä kiinnostaa se, kuinka saadaan valittua EM-kisaedustajia niin, että ehdokkaiden taholta tulee mahdollisimman vähän valituksia ja kuinka kisat saadaan vaivattomimmin vietyä läpi. Hannulaa jopa pelotti skenaario, missä kaikki rg-kisoissa eri paikkakunnilla ja -tasoilla osallistuvat pelaajat ilmoittautuisivat samaan kilpailuun, koska silloin ei oikein tietäisi, kuinka ihmeessä kisat voitaisiin viedä läpi. Snooker kiinnostaa ihmisiä ja pelaajia, -- harrastajia lienee enemmän kuin koskaan -- mutta liiton puolesta on ilmeisesti parempi, etteivät ilmaannu samoihin kisoihin. Muutosten ehdottajat puolestaaan eivät ymmärrä realiteetteja tai pelien kestoon liittyvää korkean tason matematiikkaa.

Kaikki vika ei tietysti ole liitossa. Snookerissa ei ole mahdollista voittaa itseä parempia pelaajia yhtä helposti kuin poolissa, mikä vuoksi aloittelijalla kynnys kisoihin osallistumiselle on korkea. Sille liitossa ei taatusti voida mitään. Siksi 6-reds on hyvä ehdotus kasin tai ysin kaltaiseksi porttilajiksi, jonka avulla lajin pariin ja kisoihin saataisiin uutta väkeä. Oma mielipiteeni on, että sellaisena se voisi olla hyvä ja porttilajina sen pitäisi pysyä, mutta ainakaan "A"-kisoihin sitä ei pitäisi tuoda.

Vähäinen pöytämäärä on tietysti toinen suuri tulppa pelimäärien kasvattamisessa. Se on seurausta kehityksestä, johon tuskin tulee muutosta. Tulevaisuudessa ei enää nähdä saleilla samoja snookerpöytämääriä kuin kultaisella 90-luvulla ja pöytien määrän laskemiseen tulevaisuudessa on varauduttava. Snookerpöydät hajautuvat ja siirtyvät klubeille, kuten on käynyt pääkaupunkiseudulla ja Tampereella ja muissa snookerpitäjissä. Liitossa pitäisi pystyä vastaamaan haasteeseen, kuinka järjestää kisoja, kun ei ole kerralla yhdessä ja samassa paikassa suurta pöytämäärää käsillä. Sain käsityksen, että liitossa ei ole minkäänlaista mielenkiintoa tai aietta alkaa ratkaista tätä ongelmaa.

Liiton kunniaksi on sanottava, että B-kisojen järjestäminen on ratkaisu moneen ongelmaan, mutta ei kaikkeen. A-kisojen kohtalo on ilmeisesti olla sen vähitellen vähenevän vajaan kymmenen hengen porukan kisa, joille rg-pisteet ja EM-edustuspaikka merkitsevät jotain. Muille kisat eivät juuri mitään tarjoa. Tällaisena leppoisana pienimuotoisena toimintana kisat tietysti mukavasti pyörivät ja siihen ilmeisesti liitossa pyritään. En tosin aivan ymmärrä, kuinka hyvä systeemi nykyinen on valita maalle maajoukkueedustajia, niin kauan kun on pelaajia, joiden elämäntilanne ei anna periksi kiertää raskasta yhdeksän kisan kiertuetta ja jotka kuitenkin olisivat parhaita edustamaan maata kisoissa.

Kilpailutoiminnan puutteet ovat monen pelaajan innostuksen lopahtamisen taustalla. Liitossa olisi hyvä ymmärtää, että vastuu on kilpailutoiminnan järjestäjillä ja että millainen karhunpalvelus nykysysteemillä ollaan lajille tekemässä. Koskapa olen näiden keskustelujen jälkeen tullut siihen pessimistiseen lopputulokseen, että muutosta ei ole näköpiirissä, niin täytynee alkaa muiden tavoin tähyämään tuonne poolin puolelle, vaikka ei niin paljoa kiinnostaisikaan.
Pessi Lyyra, JBS
bilisali
Viestit: 395
Liittynyt: 18:07 15.08.2007
Paikkakunta: Järvenperä, ESPOO
Viesti:

Re: Neljä ehdotusta snookerin kilpailukalenterin kehittämiseksi

Viesti Kirjoittaja bilisali »

Vai niin

Ainoa keino mikä tehtävissä,liiton pitää alkaa jalostamaan n.10v pelaajia ja kaappaamaan heidät omiin salaisiin kellareihin,antaa kunnon kotikasvatusta ja opettaa häviämään. Jalostamaan mieli ja halu oppimaan sekä näkemään vain palleroita. Antamaan kaikki aika palleroille,unohtamaan siiderit,mopot,meikit.
IronMike
pessi
Viestit: 402
Liittynyt: 10:29 23.01.2009
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Neljä ehdotusta snookerin kilpailukalenterin kehittämiseksi

Viesti Kirjoittaja pessi »

Kiitos Veikolle nopeista ja suoraselkäisistä vastauksista! Täytyy vielä korostaa, ettei tuo aiempi tilitys vaikuttaisi liian tylyltä, että liitossa selvästi tehdään töitä ja yritetään. Minusta vain näyttää, että liiton tavoitteet eivät palvele (ehkä tahattomasti) kuin pientä osaa pelaajista.
Veikko Hannula kirjoitti: pessi kirjoitti: Parasta harrastajille olisi, että pääsisivät pelaamaan mahdollisimman paljon kisapelejä.


Hieman epälooginen toteamus kun threadin ensimmäisessä kirjoituksessa juuri todettiin että RG-kilpailuja on liikaa.
Kieltämättä toteamus oli näennäisesti paradoksaalinen. On totta, että kisojen suuri määrä kompensoi sitä, että kisoissa pelimäärät jäävät pieniksi. Siitä vain seuraa kilpailukalenterin raskaus. Se, mitä ensimmäisessä viestissä hain, oli tietysti, että voisi olla parempi yrittää lisätä pelien määrää yksissä kisoissa ja vähentää kisojen määrää ja siten matkustamista. Silloin useampi pääsisi pelaamaan kerralla enemmän ja vaihtelevia vastustajia vastaan. Ei tulisi sitä tilannetta, että matkustaa 700 km ja pääsee vetämään muutaman seiftin, mikä on varmasti monelle riittävä syy olla tulematta paikalle. Sellainen systeemi tukisi laajempaa kisoihin osallistumista ja pelaajien kehittymistä. Samoin silloin olisi useammalle mielekkäämpää yrittää kiertää koko kilpailukalenteri. Ei pitäisi olla liian mutkikasta tai epäloogista.
Veikko Hannula kirjoitti: pessi kirjoitti: Liitossa pitäisi pystyä vastaamaan haasteeseen, kuinka järjestää kisoja, kun ei ole kerralla yhdessä ja samassa paikassa suurta pöytämäärää käsillä. Sain käsityksen, että liitossa ei ole minkäänlaista mielenkiintoa tai aietta alkaa ratkaista tätä ongelmaa.



Olen jo aikaisemmin todennut threadissa että kaikki toteutuskelposet ehdotukset otetaan mielihyvin vastaan. Eri paikkakunnilla pelattavat osakilpailut tuskin palvelevat toiveita saada pelata useita pelejä ja kohdata eri vastustajia.
Miten niin eri paikkakunnilla pelattavat osakilpailut (tai lohkot) eivät palvelisi sitä toivetta? Selvää on, että useammalla paikalla voi pelata enemmän pelejä, kun on enemmän pöytiä käytössä. Esimerkiksi lohkoja voitaisiin jakaa eri paikkakunnille (vaikka tyyliin Tampere/Pori Tampere/Jyväskylä tai Jyväskylä//Mikkeli tai ?/?/?) ja kuppi sitten jossain yksittäisessä paikassa. Vähän siinä tietysti joutuisivat siirtymään jotkut kuppiin selvinneet. En missään nimessä tarkoittanut sitä, että pitäisi pelata alkukilpailuja siihen tyyliin, että kullakin paikkakunnilla pelaisivat vastakkain oman kylän miehet. Siinä ei tietenkään olisi mitään järkeä.

Ei tietenkään mikään helppo ongelma ratkaistavaksi. Mutta kaisassakin on kuitenkin onnistuttu jakamaan levittämään kisoja usean paikan kesken. Miksei se voisi snookerissa onnistua? Mikä siitä tekee toteuttamiskelvottoman? Eikö jotain tällaista sietäisi joskus kokeilla? Tai vaikka bilisalin kellarisysteemiä. Tai jotain muuta.
Pessi Lyyra, JBS
Freeball
Viestit: 589
Liittynyt: 23:33 18.11.2004
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Neljä ehdotusta snookerin kilpailukalenterin kehittämiseksi

Viesti Kirjoittaja Freeball »

Veikko....

Tää Seinäjoen "mutuilija" laittoi aikanaan SINUN 8) kommenttisi "todellinen aikahyöty testaamatta" eetteriin...
Jatkossa totesin vain ett testatkaa sitten oikeissa olosuhteissa toi aikasäästö, ei sen testaus kyllä meikän yhellä pöydällä oo järkeväää... :shock:

Ps. jotenkin tästä kaikesta on jäämässä vähän "kakkanen" maku asioiden /ideoiden vastaanoton suhteen....kaikki kait täs yritetään MUUTOSTA parempaan.
kari.lehdikko@gmail.com
TCBV

https://www.parriscues.com/
POP...eli...PARRIS ON PARAS
Vastaa Viestiin