Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Yleistä biljardista

Valvojat: Johnny Boyh, Tube, Matti Jokela, Markku Ryytty, Tommi Lamminaho

Se kauniimpi Tiusanen
Viestit: 845
Liittynyt: 22:04 04.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä

Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja Se kauniimpi Tiusanen »

Mun on pitänyt perustaa tätä topikkia jo pidemmän aikaa, kun oma lähestymiseni biljardiin on aika tekniikkaorientoitunutta. Pistin tämän yleiselle osastolle siksi, että mukaan saadaan sutijoita joka lajin parista.

Monesti tulee mieleen, että miten ihmeessä joku pystyy vetämään tolla kädellä kaiken koteloon, joten tänne voisi kerätä omaa silmää hirvittäviä tekniikoita ja pientä analyysiä niistä. Toisin päin, tänne voisi myös kerätä niitä tekniikoita, joista itse on ottanut mallia tai joita on ihaillut. Mukaan voi laittaa siis vakavaakin juttua, mutta tarkoitus olisi pitää pientä pilkettä mukana. Ei tässä ketään tosissaan lyttäämään aleta.

Havainnollistamiseksi ketjuun olisi hyvä laittaa kuvaa ja/tai videota. Pelkän tekstin lukeminen käy tylsäksi, eikä ole lähellekään niin havainnollista.

Koska inspiraatio tuli tuosta Rantasen postaamasta videosta, niin mä aloitan. Danny Basavich ladies and gentlemen:

http://www.youtube.com/watch?v=mguXnV2J ... re=related

Tää heiluu lyöntiin valmistautuessaan ylös alas niin paljon, että mua ainakin rupeais huimaamaan. Keppiä vispataan kauhella innolla, joka näyttää jokseenkin mielenkiintoiselta. Lyönnit päättyy tyylikkääseen päävääntöön. Jotain positiivistakin, niin pahasti tuo ei näyttänyt keppiä vääntelevän.

Tämmösten takia tekniikan harjoittelu alkaa tuntumaan typerältä :P
-Timo Tiusanen
OPaivio
Viestit: 211
Liittynyt: 20:31 16.12.2008
Paikkakunta: Turku

Re: Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja OPaivio »

Se kauniimpi Tiusanen kirjoitti:Koska inspiraatio tuli tuosta Rantasen postaamasta videosta, niin mä aloitan. Danny Basavich ladies and gentlemen:

http://www.youtube.com/watch?v=mguXnV2J ... re=related

Tää heiluu lyöntiin valmistautuessaan ylös alas niin paljon, että mua ainakin rupeais huimaamaan. Keppiä vispataan kauhella innolla, joka näyttää jokseenkin mielenkiintoiselta. Lyönnit päättyy tyylikkääseen päävääntöön. Jotain positiivistakin, niin pahasti tuo ei näyttänyt keppiä vääntelevän.

Tämmösten takia tekniikan harjoittelu alkaa tuntumaan typerältä :P
Puhumattakaan siitä, että kaveri pomppaa ylös lyöntiasennosta ennen ku on vetäny kunnolla edes kepin taakse.



Toinen kaveri joka on tässä yhteydessä otettava puheeks on McCreadyn Keithi:

http://www.youtube.com/watch?v=vHQw9T5uvyk

En osaa edes sanoo tosta Keithin lyönnistä muuta kun et outo.
Se kauniimpi Tiusanen
Viestit: 845
Liittynyt: 22:04 04.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja Se kauniimpi Tiusanen »

Onnistuin näemmä avaamaan ketjun kahteen kertaan, kun pysäytin selaimen ennen postausta. Jos joku viitsii ystävällisesti poistaa ylimääräisen.

En jaksanut kahtoa tota Basavichin matsia ihan kokonaan, mutta pitäs nähdä, kun toikin tekniikka laitetaan oikeasti koetukselle. Uskallan veikata, ettei se ole kaunis näky. Mitä siihen itse tekniikkaan vielä tulee, niin mä olen sellaisen rauhallisen ja tasaisen sahauksen ystävä niin esteettisesti kuin pelillisesti. Mun silmään tai peliin tuollainen hätäilevä ja nykivä sahaus ei sovi ollenkaan.
-Timo Tiusanen
Skobe
Viestit: 1829
Liittynyt: 11:06 02.11.2005
Paikkakunta: HKI
Viesti:

Re: Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja Skobe »

Se kauniimpi Tiusanen kirjoitti:nykivä sahaus ei sovi ollenkaan.
http://www.youtube.com/watch?v=7ZCjWxMEXPk
Tämä lienee enemmän sinun mieleesi..?
Se kauniimpi Tiusanen
Viestit: 845
Liittynyt: 22:04 04.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja Se kauniimpi Tiusanen »

Skobe kirjoitti:
Se kauniimpi Tiusanen kirjoitti:nykivä sahaus ei sovi ollenkaan.
http://www.youtube.com/watch?v=7ZCjWxMEXPk
Tämä lienee enemmän sinun mieleesi..?
Joo. Hardoldin peliä on jännä katsoa, kun koskaan ei tiedä millon lyönti lähtee. Tolla taaksevedolla ei vedellä mitään kovin kummoisia jengoja, mutta eipä tuossa montaa asiaa voi vikaankaan mennä..

Harold ja Alex Higgins kyllä jakaa ykköspallin kaikkien aikojen karmeimmista snookerlyönneistä. Kumpaakaan ei voi oikein laittaa edelle sorsimatta toista.
-Timo Tiusanen
Se kauniimpi Tiusanen
Viestit: 845
Liittynyt: 22:04 04.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja Se kauniimpi Tiusanen »

Tuo kohellus lyönnin jälkeen on kyllä mielenkiintoista. Ja tuollakin tyylillä on kammettu MM-finaaliin saakka. Oliskohan Chaolle hävinnyt silloin.
-Timo Tiusanen
Avatar
buddy
Viestit: 5283
Liittynyt: 12:58 04.11.2004
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja buddy »

Lyönnin rytmityksestä ei kannata ottaa mallia Allen Hopkinsilta. Melkein pelästyy totakin katsoessa kun lyönti lähtee turhan yllättäen:
http://www.youtube.com/watch?v=Wq_tO_P4OSU
Mikko Jäntti
Jarno Virtanen
Viestit: 1099
Liittynyt: 12:20 08.11.2004
Paikkakunta: Tampere

Re: Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja Jarno Virtanen »

jänis kirjoitti:Naif Kartal tyylinen asetelma..tainnu tältä kaverilta matkia pelityylin, ovat kuin 2 marjaa.. :D
http://picasaweb.google.fi/lh/photo/WFZ ... directlink

Valitettavasti nauhalle tarttui vaan yksi lyönti Naifilta. ;-)
CFC
Viestit: 1001
Liittynyt: 13:44 04.03.2006

Re: Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja CFC »

Laitetaas väliin positiivisiakin esimerkkejä.
http://www.youtube.com/watch?v=I5X_7nNXogQ
Mä yritin 90-luvun taitteessa apinoida Hendryn tekniikkaa televisiosta. Tulokset jäi mihin jäi, mutta Stephenin tyylistä mä oon aina tykänny.
Se kauniimpi Tiusanen
Viestit: 845
Liittynyt: 22:04 04.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja Se kauniimpi Tiusanen »

CFC kirjoitti:Laitetaas väliin positiivisiakin esimerkkejä.
http://www.youtube.com/watch?v=I5X_7nNXogQ
Mä yritin 90-luvun taitteessa apinoida Hendryn tekniikkaa televisiosta. Tulokset jäi mihin jäi, mutta Stephenin tyylistä mä oon aina tykänny.
Samaa tein itsekin. Luin jonkun Hendryn opetuskirjankin, ja tuskastuin, kun senkään jälkeen kaikki ei mennyt koteloon. Toinen kenestä koitin ottaa mallia oli Davis. Dennis Taylorilta meinasin kopioida rillit, mutta se jäi onneksi vaiheeseen.

edit. tuohon ylempään liittyen, niin filippiiniläisethän tuppaa kaikki vetään sillä tuulimyllykädellä. Ilmeisesti se sopii poolin ihan mainiosti. Tiedä sitten, onko Euroopassa enemmän snookertaustaisia pelaajia, tai onko täkäläinen valmennus tasaisemman kepin kuljetuksen kannalla, kun ihan vastaavanlaista vispaamista näkee täälläpäin harvemmin.
-Timo Tiusanen
Avatar
dobermann
Viestit: 1911
Liittynyt: 22:16 04.11.2004
Paikkakunta: Vantaa, Kerava
Viesti:

Re: Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja dobermann »

Kelasin miksi toi näyttää niin hassulta. Taaksevetoa ei oikeestaan ole (saatikka saattoa). Lyönti näyttää ´sneppaukselta´. :shock:
Riksa
Viestit: 2847
Liittynyt: 03:55 24.12.2004

Re: Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja Riksa »

MuhlaMasta kirjoitti:Kyllähän Jessellä oli ainaki sunnuntaina oudoin ilme...
:lol: :lol: :lol: :lol:
Se kauniimpi Tiusanen
Viestit: 845
Liittynyt: 22:04 04.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja Se kauniimpi Tiusanen »

Asia tuli mieleen tästä postatusta videosta, http://www.youtube.com/watch?v=Bp8ga5G8qNQ, ja liittyy enimmäkseen pooliin.

Olen ollut huomaavinani, että naisilla on usein tietyssä mielessä "parempi" tekniikka, jos vertaa miespelaajiin. Stanssi on perinteinen ja snookertyylinen, lyönnissä ollaan alhaalla, kepin rytmitys on usein tasaisempi ja oppikirjamaisempi, mitä miehillä ja niin edelleen. Myöskin kovin aaltoilevaa kepin liikettä näkee naisilla harvemmin.

Kokonaisuudessaan varsinaisia tekniikkahirviöitä näkee naispelaajissa paljon harvemmin, jos vertaa miehiin. Mistähän lienee johtuu, kun tehokkuus ei taas välttämättä ole yhtä korkealla tasolla miespelaajiin verrattuna?

Mulla on liikaa aikaa miettiä tyhjänpäiväisiä asioita.. :P
-Timo Tiusanen
Jarno Virtanen
Viestit: 1099
Liittynyt: 12:20 08.11.2004
Paikkakunta: Tampere

Re: Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja Jarno Virtanen »

One-pocket -spesialisti Scott Frostilla on aika erikoisia vääntöjä asennossa ja otteessa välillä:

http://www.youtube.com/watch?v=YqUvB5uDqLQ

Ylipäätään tuntuu, että one-pocketia pelatessa tulee helposti lyötyä aika huonolla tekniikalla, kun tulee niin erikoisia lyöntitilanteita ja erittäin lyhyitä lyöntejä. Ei sillä, että oma tekniikka nyt muutenkaan olisi kovin kaunista, mutta siinä se tuntuu välillä oikein korostuvan. :-)
Jarno Virtanen
Viestit: 1099
Liittynyt: 12:20 08.11.2004
Paikkakunta: Tampere

Re: Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja Jarno Virtanen »

jänis kirjoitti:Eihän tolla Frostilla ees ollu mikään huono tekniikka tai outoja asentoja tossa, käsi ihan vähän sisäänpäin kääntyneenä ei muuta! :shock:
Joo. Ei ollut tarkoitus sanoa, että Frostilla olisi huono tekniikka. Sillä vaan tulee hassuja ilmeitä ja pään vääntelemistä välillä kun tulee noita kinkkisiä one-pocket -spesifisiä lyöntejä. :-)

Tuossa videossa niitäkään tosin ei juuri ollut.
Jarno Virtanen
Viestit: 1099
Liittynyt: 12:20 08.11.2004
Paikkakunta: Tampere

Re: Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja Jarno Virtanen »

Markus kirjoitti: <snip>

Noh, toki suuri osa one pocket pelaajien heilumisista menevät juuri sinne itseoppineisuuden ja valmennuksen/opiskelun puutteen piikkiin, mutta tosiaan, tatsia enemmän saadakseen, se muuten hyvin toimiva snooker staili ei välttis (=tod.) ole paras.
Jooh, näinhän se on nähtävä.

Kommenttini pitääkin varmaan ottaa enempi semmosena henkilökohtainen huomiona, kun olen vasta aloittanut pelaamaan one-pocketia ja olen ollut huomaavinani itsessä tällaista epäortodoksisuutta, joka on sitten turhaankin tullut mukaan "ihan tavallisiin lyönteihin".

Mutjoo, hyviä pointteja ja pitääkin palata takaisin tutkijankammiooni miettimään asiaa. ;-)
Se kauniimpi Tiusanen
Viestit: 845
Liittynyt: 22:04 04.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja Se kauniimpi Tiusanen »

Markus kirjoitti: Naisia varmaan valmennetaan enemmän, ja naiset yleisesti ottaen tykkäävät enemmän siitä, että heitä neuvotaan ja he osaavat/tykkäävät ottaa neuvoja vastaan. Tästä, ja ehkä muistakin syistä (;o) johtuen he saavat ilmaisia vinkkejä siihen, minkälainen on hyvä tekniikka. (+ tietenkin sitten se ihan oikeakin valmennus).

Nainen tunteellisempana ja vähemmän järkevänä olentona tarvitsee miestä enemmän apukeinoja siihen, miten bilistä pitää pelata.
Mies superjärkevänä itsepäisyyttään ajattelee, että "mitä tuo hinuri mua rupee opettamaan, painukoon %&#€ttiin."

Kaikki tuollaiset valmennusohjelmat ja -systeemit tippuvat yleisesti ottaen paremmin naisiin/tyttöihin, mies haluaa mennä omia polkujaan Camel Bootseineen.
Uskoksää näihin mies/nainen stereotypioihin, vai jäikö sulta vaan pari hymiötä puuttumaan? :) Kun kyse on yksilöurheilusta, jossa kilpailu on kovaa, niin en usko, että huipulle valikoituu äidin pikku prinsessoja, jotka tykkää, kun kiva mies tulee vähän avustamaan :)
-Timo Tiusanen
Se kauniimpi Tiusanen
Viestit: 845
Liittynyt: 22:04 04.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ammattilaisten kauneimmat ja kauheimmat tekniikat

Viesti Kirjoittaja Se kauniimpi Tiusanen »

Niin, mä tarkoitin vain sitä, että eiköhän se ole enemmän kiinni yksilöstä kuin sukupuolesta. Minusta aika rankkoja yleistyksiä :)
-Timo Tiusanen
Vastaa Viestiin