Piti ko. salilla juuri toissapäivänä käydä, mutta vain huomatakseni että paikka aukeekin vasta 4pm! Ja kun ei ollut oikein illasta aikaa mennä uudelleen niin jäi sitten.
Mutta tismalleen ko. salin alakerrassa sopivasti olikin baari, josta löytyi ihan pelikelpoiset 4 brunssia. Joten parin viikon pelinälkä tyydytettiin hätäsesti siinä. Ensin erään tytön kanssa(edelleenkin pelinälkä) ja sitten kun pari ap:tä onnistu tekemään niin tyttö oli sen verran innoissaan että halusi minun pelaavani jonkun "paremman" miespuolisen pelurin kanssa, paikan työntekijä kai. Ja sen kanssa sai pikku betsitkin jopa aikaan, mutta se totesi 4-0 tilanteessa että "too good" ja laitto kättä taskuun Pelailtiin sitten jonkun aikaa ihan huvikseen, mukavaa porukkaa kaikki.
tkaivonen kirjoitti:
Suosittelen käymään Hustlerssissa siinä noin 400 metrin päässä. Times square buildingin alakerrassa. Löytyy kohtuullisen kovia pelimiehiä. Eilen oli Thorsten Hohmann peleillä ja nipin napin pääsi kuiville 10-pallon haastematsissa Stuart Pettmania vastaan. Torsti voitti 20-19. Jos oot nyt kulmilla niin Hustlerssissa on kovatasoinen turnaus käynnissä missä on myös Torsti messissä.
Vähän väliä siellä on joku kova peluri pelaamassa haastematseja, ainakin Huidi See, Mika Immonen ja Efren Reyes on ollu viimesimpinä pelureina käymässä. Ainoastaan Efe ennen Torstia on päässy voittajana ulos näistä matseista....
Tero
No voi pärse tuon kun olisin tienny.. aattelin ettei jaksa alkaa ettimään seuraavaa salia kun ei oo kuitenkaa lähellä. Ja tällä kertaa bangkokin visiitti rajoittui 2 päivään jotka nyt jo takanapäin.