Moi,
Ensin laitoin Juvan kahdeksanneksi koska hänellä kaksi voittoa ja Einarilla vain yksi. Näin ajattelin loogisesti, vaikka tulospalvelu sanoo muuta.
Sitten luin kilpailuohjekirjaa:
---------pykälä kilpailuohjekirjasta---------------
Pelaajat tasapisteissä rg-listalla
Jos missä tahansa poolin rankinglistalla on kaksi tai useampi pelaaja samalla pistemäärällä sijoittuu
paremmalle sijalle pelaaja:
1. Pelaaja jolla paras saavutettu pistemäärä yhdestä kilpailusta
2. Enemmän pelattuja kilpailuita
Jos tilanne tasan näidenkin kriteereiden jälkeen, suoritetaan arvonta
------------------------------------------------------------
Tämän perusteella päättelin, että molemmilla on paras saavutettu pistemäärä 16 ja Einarilla enemmän kisoja alla.
Ja tämän perusteella kun näin tulospalvelussa Einarin kahdeksantena, päättelin, että tässä on noudatettu tätä kilpailuohjekirjaa.
Mutta hullulta tämä hieman minustakin tuntuu, että tämä näin menisi, siksi minulla on kysely päällä liiton toiminnanjohtajalle edellisistä ennakkotapauksista ja lajipäällikö(i)lle (ex ja nykyinen) että miten toimitaan tässä tapauksessa.
Kunhan tämä saadaan varmistettua, laitetaan sijoitus niin kuin sen kuuluu mennä, oli kumminpäin vain ja sitten suoritetaan arvonta.
PS: veikkasinkin, että Maukka älähtää tästä joten pelotti laittaa sut yhdeksänneksi vaikka olit tasapisteissä Einarin kanssa
