Mestaruussarjan kausimaksu

Ehdotukset ja toiveet

Valvojat: Tube, Johnny Boyh, Markku Ryytty, Tommi Lamminaho

Vastaa Viestiin
Petu
Viestit: 745
Liittynyt: 10:23 30.11.2006
Paikkakunta: Hyvinkää

Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Petu »

Hei!

Minkä takia mestaruussarjan pelaajat jotka eivät ole maksaneet kausimaksua kokonaan/ollenkaan saavat silti osallistua kyseisen sarja rg kisoihin ja saavat silti rg pisteitä?! Jo ennen espoon rg kisojen alkua liitosta ilmoitettiin että yksikään! pelaaja ei saa osallistua kilpailuun jos ei ole maksanut kausimaksua. Ja silti siellä oli pelaajia joilla ei ollut maksua maksettuna ja siitä ei seurannut mitään rangaistusta. Ja nyt ennen jyväskylän kisoja sain kuulla että yksikään pelaaja joka ei ole maksanut kausimaksua ei saa osallistua kyseiseen rg kilpailuun! Ja silti siellä oli pelaajia jotka eivät kausimaksua ole hoitaneet. Ja luultavasti tämäkin käytös jää rankaisematta. Joten kysymys kuuluu onko tämä reilua niitä pelaajia kohtaan jotka noudattavat sääntöjä ja maksavat maksunsa ajoissa?

Alkaa liiton uskottavuus jo kärsiä kun aina katsotaan tämä käytös läpi sormien ja aina annetaan vaan uusia päivämääriä maksuille vaikka ensin uhataan että kyseiset pelaajat eivät saa osallistua edes koko kilpailuihin! Mutta saavat silti pelata.

Terveisin esimerkiksi Petri Makkonen ja Kimmo Hakala (btw maksut maksettu)
Petri Makkonen, HyvBk

Mezz cues
Zan tips
Taom billiards
Mustakasi
Koneistamovaltsu
Salonsiven
Finegroup
Players
Viestit: 1439
Liittynyt: 18:42 14.09.2010

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Players »

Minulle sanottiin että pelaajien eräpäivä 16.12, joten siitä syystä niitä ei JKL:ssä karhuttu.
Lajipäällikkö varmaan vastailee tähän tarkemmin. Tämä ei kuitenkaan palkintorahoihin vaikuta.

T: Kilpailunjohtaja Ohtonen
http://www.playersjkl.fi

Billiard & Bar Players
Yliopistonkatu 36
40100 Jyväskylä
P: 050-38 000 39
Petu
Viestit: 745
Liittynyt: 10:23 30.11.2006
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Petu »

Joo en tarkoittanutkaan sitä että sun niitä olis tarvinnu karhuta. Vaan se ihmetyttää että jo ennen edellistä kisaa oli se pelaamattomuuden "uhka" oli päällä mutta silti maksamattomat pelaajat saivat pelata ja saivat silti kerätä rg pisteitä.
Petri Makkonen, HyvBk

Mezz cues
Zan tips
Taom billiards
Mustakasi
Koneistamovaltsu
Salonsiven
Finegroup
Marko Muukka
Viestit: 1282
Liittynyt: 10:56 05.11.2004
Viesti:

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Marko Muukka »

Moi,

Mestiksen kausimaksun hoitaminen ajallaan on ollut monelle haasteellista vuosien varrella. Tässäkin asiassa on monesti tuomittu asia pelaajan hyväksi, kuten antamalla lisää maksuaikaa jos sitä on toivottu. Keneltäkään on vaikea maksua pakolla periä ja ainakaan vielä ei ole lähdetty sille linjalle että siirretään maksu perintään ja ulosottoon. Myönnän että monesti on liikaa venytty ja paukuttu. Toisaalta jos joku ei esim maksa vuokraansa niin ei häntä ihan heti voi asunnosta laittaa pihalle.

Nyt on *rumasana* kurinpitopäällikön vahvistamana:

Mikäli 16.12. mennessä ei ole KOKO mestaruussarjan kausimaksu maksettuna, on se Mestaruussarjan 2010-2011 mitätöinti kyseisen pelaajan kohdalla eikä osallistumisoikeutta kauden loppuihin mestiskisoihin + kilpailukielto kaikkiin SBiL:n kilpailuihin kunnes kausimaksu on maksettu.
Terveisin,

Marko Muukka
Pool lajipäällikkö
Marko Muukka
Viestit: 1282
Liittynyt: 10:56 05.11.2004
Viesti:

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Marko Muukka »

Kielto on niin kauan kunnes kaikki maksut maksettu.
Terveisin,

Marko Muukka
Pool lajipäällikkö
Marko Muukka
Viestit: 1282
Liittynyt: 10:56 05.11.2004
Viesti:

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Marko Muukka »

"on se Mestaruussarjan 2010-2011 mitätöinti kyseisen pelaajan kohdalla" eli kaikki pisteet mitätöidään.
Terveisin,

Marko Muukka
Pool lajipäällikkö
Taavila
Viestit: 227
Liittynyt: 10:08 16.09.2005
Paikkakunta: Kausala

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Taavila »

Moro.
Nyt on kyllä meikäläisen ainakin puolustettava itseäni tässä asissa.
Olin sopinut Marko Muukan kanssa tuosta toisen erän maksusta jo ennen Espoon kisoja sillä tavalla, että maksan sen 30.11.2010.
Marko sanoi minulle sen sopivan ja että hän ilmoittaa myös Markku Ryytylle asiasta.
Olen maksanut maksun päivänä, mutta nyt kun juuri menin pelaajasivuille, niin siellä näkyy maksu vielä avoimena.
Pitää nyt sitten alkaa selvittää miksi se on siellä vielä avoimena, koska tarkistin asian verkkopankista ja tosiaan maksu on mennyt liitolle 30.11.2010.
En ole missään vaiheessa ajatellut jättää maksua maksamatta, mutta jatkuvat sairaslomat viime toukokuusta alkaen,
(yht. 5 kk) ovat "vähän" horjuttaneet taloutta ja siksi pakottaneet sopimaan maksavani kausimaksun myöhemmin.

Eli toistan vielä kerran: En ole laistanut maksusta, vaan sopinut päivämäärän 30.11.2010 Marko Muukan kanssa jo ennen Espoon kisoja ja maksanut myös sen päivänä.

Noh, toivottavasti asia tästä vielä selviää ja pisteet palautuu plakkariin.
T. Arto Taavila
Arto Taavila
Kausalan Biljardiklubi ry
Golden
Viestit: 1319
Liittynyt: 15:09 12.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä City
Viesti:

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Golden »

Tervehdys,

No niin hienoa!

Nyt sitten saitte sitä oikeutta, kun mm. 41-kertaiselta SM-mitalistilta viedään todella tärkeät pisteet.

Häpeän joitakin pelikavereitani tällä hetkellä.

Miksi Aki Heiskaselle tai Kim Laaksoselle ei ole kukaan soittanut tai laittanut tekstiviestiä että heidän toinen puoliskonsa on maksamatta.

Aki Heiskanen on hoitanut kaikki maksut viimeiset 7 vuotta aina ajallaan. Nytkö on sitten hieno fiilis kun kaverilta joka näitä Suomen uusia lupauksia on tähän maahan kehittänyt ja tuonut EM-hopeaa Suomeen, viedään pisteet inhimillisestä erehdyksestä. Luuletteko te että hän on tahallaan laistanut jotain maksuja? Hän sai tiedon että on myöhässä ja maksoi heti sen jälkeen. Hän ei ole saanut kirjettä,puhelua, sähköpostia tai muuta vastaavaa muistutuslaskua asiasta. Hän ei myöskään lue tätä palstaa ja sitä ei voida keneltäkään vaatia.

Soitin eräälle oikeusavustaja ystävälle ja hän sanoi että ilman maksumuistutusta verrattavissa laittomaan irtisanomiseen.

Muistutusmaksu on varmasti tällaisissa asioissa aivan riittävä. Mutta että tuolla tavalla rangaistaan niin on jo hiukan yliampuvaa. Tässä nyt ratkottiin pikkurahoilla sellaisia asioita mitä saatetaan myöhemmin katua.

Toivon että kyseisen kolmen pelaajan pisteet palautetaan ja taistelu EM-paikoista pysyisi reiluna ja urheilullisena.

Terveisin,

Joonas Ohtonen,
Sbil hallitus
Mestaruussarjapelaaja
Pooltiimi
"Don't worry baby. I got your money. It's just in action right now." ~ Eric Durbin

SPONSORED BY:

http://www.tigerproducts.com/
http://www.taomtips.com
Avatar
9Ball
Viestit: 1632
Liittynyt: 06:52 19.02.2005

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja 9Ball »

Golden kirjoitti:Tervehdys,

No niin hienoa!

Nyt sitten saitte sitä oikeutta, kun mm. 41-kertaiselta SM-mitalistilta viedään todella tärkeät pisteet.

Häpeän joitakin pelikavereitani tällä hetkellä.
Miksi Aki Heiskaselle tai Kim Laaksoselle ei ole kukaan soittanut tai laittanut tekstiviestiä että heidän toinen puoliskonsa on maksamatta.

Toivon että kyseisen kolmen pelaajan pisteet palautetaan ja taistelu EM-paikoista pysyisi reiluna ja urheilullisena.

Terveisin,

Joonas Ohtonen,
Sbil hallitus
Mestaruussarjapelaaja
Pooltiimi
Yksi hämmentävimmistä avautumisista tällä palstalla ..... itsellesikö sinä nyt kiukuttelet? Yritys istua kahdella tuolilla yhtäaikaa ei oikein koskaan toimi. Kurinpitopäällikköhän on toiminut suoraan kilpailuohjekirjan mukaan ,josta löytyy myös sinun nimesi ohjeistuksen laatijoiden listalla.
Petu
Viestit: 745
Liittynyt: 10:23 30.11.2006
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Petu »

Ja edelleen jo sanon että ensimmäisen kerran pelaajia tiedotettiin ennen 13.11 pelattavaa espoon rg kisaa että maksut pitää olla kokonaan maksettuna ennen kisaa tai sitten ei saa pelata. Ja silti osa pelaajista pelasi, ja sitten annettiin vielä kerran uusi päivämäärä mikä taisi olla 16.12 että jos siihen mennessä maksaa niin asia ok, mutta jos ei niin kurinpitopäällikkö puuttuu asiaan.

Eli siis Joonas en nyt ihan ymmärrä tota sun pointtia tossa asiassa? Pelaajia on kyllä tiedotettu maksuista ihan tarpeeksi, ja jos noi pelaajat ei ole maksaneet maksujansa tohonkaan päivään mennessä niin pitäskö niitä vaan taputtaa vähän päälle ja antaa vaan sitten lisää maksuaikaa muutama kuukausi?
Petri Makkonen, HyvBk

Mezz cues
Zan tips
Taom billiards
Mustakasi
Koneistamovaltsu
Salonsiven
Finegroup
Golden
Viestit: 1319
Liittynyt: 15:09 12.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä City
Viesti:

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Golden »

Minäpä kerron sinulle 9-ball:


Olin kilpailunjohtajana RG4 Jyväskylässä mestaruussarjassa kun nuo maksut tulivat puheeksi. Minä sanoin pelaajille että seuraavalla viikolla maksavat liittoon. Näin minulle ohjeistettiin ennen tuota kyseistä kilpailua. Viestissä ei mainittu että pelaajat jotka kilpailevat Jyväskylässä ja joilla maksu myöhässä, eivät saa pisteitä ko. kisasta. Olisinhan voinut Akilta maksun pyytää jo Jyväskylässä, niin silloin ei hätää olisi ollut. Ne ketkä olivat maksanut alkuviikosta saivat pitää pisteensä mutta Aki jonka maksu näkyi 3.12 perjantaina menetti pisteensä.

Kurinpitopäällikön kuuluisi toimia sen mukaan mitä liitto on ohjeistanut. Aina ei tämä biljardielämä mene sen kirjan mukaan rakas ystävä.

Ja ystävä hyvä en yritä istua kahdella tuolilla vaan olla oikeudenmukainen.

Terveisin,

Joonas Ohtonen
"Don't worry baby. I got your money. It's just in action right now." ~ Eric Durbin

SPONSORED BY:

http://www.tigerproducts.com/
http://www.taomtips.com
Taavila
Viestit: 227
Liittynyt: 10:08 16.09.2005
Paikkakunta: Kausala

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Taavila »

Ootko Petu lukenu tota mun kirjotusta ollenkaa?
Arto Taavila
Kausalan Biljardiklubi ry
Golden
Viestit: 1319
Liittynyt: 15:09 12.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä City
Viesti:

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Golden »

Aki maksoi Jyväskylän jälkeisellä viikolla 3.12, ja oli pahoillaan että oli myöhässä. Aiempina vuosina hänen maksunsa eivät ole koskaan olleet myöhässä. Kuten sanoin minun ei käsketty karhuta keneltäkään Jyväskylässä kausimaksuja. Ja itse en ole tuollaista tiedotetta saanut ennen Espoon kisoja. Lähetätkö sen minulle osoitteeseen goldencue@hotmail.com kiitos.
"Don't worry baby. I got your money. It's just in action right now." ~ Eric Durbin

SPONSORED BY:

http://www.tigerproducts.com/
http://www.taomtips.com
Golden
Viestit: 1319
Liittynyt: 15:09 12.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä City
Viesti:

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Golden »

Ja on tuskin pelaajien asia täällä palstalla puhkua toisten maksamattomista laskuista. Tuskin itsekään pitäisit siitä jos sinun rästilaskusi joita sinullakin on varmasti elämässäsi ollut tulisivat tänne näkyviin. Näistä asioista laitetaan viestiä esim. Markku Ryytylle. Mutta kerran aloitettiin niin haluan että asiat menee reilusti.
"Don't worry baby. I got your money. It's just in action right now." ~ Eric Durbin

SPONSORED BY:

http://www.tigerproducts.com/
http://www.taomtips.com
Skobe
Viestit: 1822
Liittynyt: 11:06 02.11.2005
Paikkakunta: HKI
Viesti:

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Skobe »

Mun mielestä on hieman kyseenalaista laittaa "mustalista" pelaajien nimistä Suomen Biljardiliiton www-sivujen etusivulle, oli maksamattomuuden syy mikä tahansa. En ota siis kantaa mihinkään kurinpitopäätöksiin, vaan pyydän vain miettimään, onko soveliasta teilata ko.pelaajat julkisesti? Kukapa ei olisi joskus unohtanut maksaa laskua, mutta ei siitä mitään kaiken kansan juttua ole koskaan tehty.

http://www.sbil.fi/fi_FI/liitto/liitto_ ... pitopäätös
Golden
Viestit: 1319
Liittynyt: 15:09 12.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä City
Viesti:

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Golden »

Skobe kirjoitti:Mun mielestä on hieman kyseenalaista laittaa "mustalista" pelaajien nimistä Suomen Biljardiliiton www-sivujen etusivulle, oli maksamattomuuden syy mikä tahansa. En ota siis kantaa mihinkään kurinpitopäätöksiin, vaan pyydän vain miettimään, onko soveliasta teilata ko.pelaajat julkisesti? Kukapa ei olisi joskus unohtanut maksaa laskua, mutta ei siitä mitään kaiken kansan juttua ole koskaan tehty.

http://www.sbil.fi/fi_FI/liitto/liitto_ ... pitopäätös
Joo ei nuo pitäisi julkista tietoa olla.
"Don't worry baby. I got your money. It's just in action right now." ~ Eric Durbin

SPONSORED BY:

http://www.tigerproducts.com/
http://www.taomtips.com
Petu
Viestit: 745
Liittynyt: 10:23 30.11.2006
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Petu »

Taavila kirjoitti:Ootko Petu lukenu tota mun kirjotusta ollenkaa?
Joo ja mielestäni siihen vastasinkin tonne toiseen threadiin
Petri Makkonen, HyvBk

Mezz cues
Zan tips
Taom billiards
Mustakasi
Koneistamovaltsu
Salonsiven
Finegroup
Petu
Viestit: 745
Liittynyt: 10:23 30.11.2006
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Petu »

Golden kirjoitti:Aki maksoi Jyväskylän jälkeisellä viikolla 3.12, ja oli pahoillaan että oli myöhässä. Aiempina vuosina hänen maksunsa eivät ole koskaan olleet myöhässä. Kuten sanoin minun ei käsketty karhuta keneltäkään Jyväskylässä kausimaksuja.
Mä olen ollut siinä uskossa että jos pelaaja ei ole maksanut maksunsa toista puolta 16.12 mennessä niin sitten ryhdytään näihin toimenpiteisiin. Koska liitto antoi sen päivämäärän ja muistaakseni laittoi että sen jälkeen kurinpitopäällikko puuttuu vasta asiaan. Ja koska tuollainen lista oli julkaistu niin luulin että pelaajat eivät tosiaan ole maksaneet 16.12 mennessä maksujaan
Petri Makkonen, HyvBk

Mezz cues
Zan tips
Taom billiards
Mustakasi
Koneistamovaltsu
Salonsiven
Finegroup
Golden
Viestit: 1319
Liittynyt: 15:09 12.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä City
Viesti:

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Golden »

Petu kirjoitti:
Golden kirjoitti:Aki maksoi Jyväskylän jälkeisellä viikolla 3.12, ja oli pahoillaan että oli myöhässä. Aiempina vuosina hänen maksunsa eivät ole koskaan olleet myöhässä. Kuten sanoin minun ei käsketty karhuta keneltäkään Jyväskylässä kausimaksuja.
Mä olen ollut siinä uskossa että jos pelaaja ei ole maksanut maksunsa toista puolta 16.12 mennessä niin sitten ryhdytään näihin toimenpiteisiin. Koska liitto antoi sen päivämäärän ja muistaakseni laittoi että sen jälkeen kurinpitopäällikko puuttuu vasta asiaan. Ja koska tuollainen lista oli julkaistu niin luulin että pelaajat eivät tosiaan ole maksaneet 16.12 mennessä maksujaan
niin minäkin luulin.
"Don't worry baby. I got your money. It's just in action right now." ~ Eric Durbin

SPONSORED BY:

http://www.tigerproducts.com/
http://www.taomtips.com
Taavila
Viestit: 227
Liittynyt: 10:08 16.09.2005
Paikkakunta: Kausala

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Taavila »

Petu kirjoitti:
Taavila kirjoitti:Ootko Petu lukenu tota mun kirjotusta ollenkaa?
Joo ja mielestäni siihen vastasinkin tonne toiseen threadiin
Joo kirjotin ton ja sitte huomasin sun vastauksen. Asia ok. Nähdään viikonloppuna. Oon muuten laittanut Ryytylle s-postia asian tiimoilta. Odottelen sieltä vastausta.
Arto Taavila
Kausalan Biljardiklubi ry
Golden
Viestit: 1319
Liittynyt: 15:09 12.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä City
Viesti:

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Golden »

Rami R. kirjoitti:Vaik ei asia mulle kuulu ni ilmaisen mielipiteeni. Pelaajille ennen kisoja ilmoitettu asiasta jo kauan, miksi järki ei sano tarkistamaan onko henk. kohtasesti maksut maksettu? Ja sitten noi jyskylän pisteen menetykset oli rangaistus sääntöjen laistamisesta ja 16.12 tulisi vasta kunnon rangaistus "Mikäli 16.12. mennessä ei ole KOKO mestaruussarjan kausimaksu maksettuna, on se Mestaruussarjan 2010-2011 mitätöinti kyseisen pelaajan kohdalla" . Nythän on mitätöity vain 1 ranking kisa sääntöjen laistamisesta. Mun mielestä tässä on ainakin ihan reilusti menty eteenpäin. Eihän kukaan voi pelaa em-kisoissakaan jos puuttuu os.maksu. Ja sitten tosta julkisesta mestaamisesta, sitä on liiton myötä tehty aina! Niin kauan ku mä olen sivusta seurannut.. Mut joo vaan mun mielipide. Peace!
Kuten sanoin kilpailunjohtajalle annettiin lupa peluuttaa pelaajia joilla maksu rästissä ja käskettiin ilmoittamaan pelaajille että rupeaa olemaan kiirus maksun kanssa. 4 pelaajaa jotka maksoivat seuraavalla viikolla saivat pisteet, mutta Taavila ja Heiskanen jotka maksoivat myös seuraavalla viikolla eivät pisteitä saaneet.

Kilpialunjohtaja sai sähköpostin perjantaina jossa mainittiin takarajaksi 16.12 ja näin myös ilmoitin pelaajille.

Ja myös Petri Makkonen on sitä mieltä että Akille ja Taavilalle pisteet kuuluvat koska maksoivat *rumasana* aikana.
"Don't worry baby. I got your money. It's just in action right now." ~ Eric Durbin

SPONSORED BY:

http://www.tigerproducts.com/
http://www.taomtips.com
Taavila
Viestit: 227
Liittynyt: 10:08 16.09.2005
Paikkakunta: Kausala

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Taavila »

Rami R. kirjoitti:Vaik ei asia mulle kuulu ni ilmaisen mielipiteeni. Pelaajille ennen kisoja ilmoitettu asiasta jo kauan, miksi järki ei sano tarkistamaan onko henk. kohtasesti maksut maksettu? Ja sitten noi jyskylän pisteen menetykset oli rangaistus sääntöjen laistamisesta ja 16.12 tulisi vasta kunnon rangaistus "Mikäli 16.12. mennessä ei ole KOKO mestaruussarjan kausimaksu maksettuna, on se Mestaruussarjan 2010-2011 mitätöinti kyseisen pelaajan kohdalla" . Nythän on mitätöity vain 1 ranking kisa sääntöjen laistamisesta. Mun mielestä tässä on ainakin ihan reilusti menty eteenpäin. Eihän kukaan voi pelaa em-kisoissakaan jos puuttuu os.maksu. Ja sitten tosta julkisesta mestaamisesta, sitä on liiton myötä tehty aina! Niin kauan ku mä olen sivusta seurannut.. Mut joo vaan mun mielipide. Peace!
Voihan noista munkin puolesta tehdä julkisia mut vasta sitte kun on asioista varma. Meikäläinen on ainakin "mestattu" aiheettomasti koska olen maksanut liitonmiehen kanssa yhteisesti sopimana päivänä.
Arto Taavila
Kausalan Biljardiklubi ry
Golden
Viestit: 1319
Liittynyt: 15:09 12.11.2004
Paikkakunta: Jyväskylä City
Viesti:

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Golden »

Korjaus vielä:

Heiskanen maksanut siis 30.11
"Don't worry baby. I got your money. It's just in action right now." ~ Eric Durbin

SPONSORED BY:

http://www.tigerproducts.com/
http://www.taomtips.com
PAULI_1
Viestit: 57
Liittynyt: 09:03 01.09.2009

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja PAULI_1 »

Kaikki saavat siis maksaa ensi kauden maksunsa vuodenvaihteessa tai heti sen jälkeen kun on pisteet poistettu :) . Tämän voisi laittaa jo laskun eräpäiväksi jotta kaikki näkevät sen siinä vaiheessa kun ilmoittautuvat sarjaan :roll:
-Pauli Laakso
http://www.laaksonlaiturit.fi - Haluaisitko sinäkin oman Presidentin-
http://www.nexetic.com - Turvaamme arvokkaimmat tietosi-
*Koodilla "biljardi" nexeticin asennus veloituksetta.*
Riksa
Viestit: 2847
Liittynyt: 03:55 24.12.2004

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Riksa »

kyllä mä sain ainakin ketjusähköposteja maksamattomista maksuista yms. mestikseen liittyvistä asioista.

ja nyt sitten sen verran tossa lajipäälikkö totes että.

30.10 on ollut viimenen maksu juttu ja sen jälkeen pelatuista ei saa pisteitä.
ja toi 16.12 on ollut takaraja siihen että kun siihen mennessä on maksettu saa pitää sarjapaikkansa eikä joudu kilpailukieltoon.

eli 30.10 jälkeen pelatuista ei saa pisteitä jos maksu ei ole maksettu.
ja nyt sitten 16.12 mennessä maksamatta jättäneet menettää luonnollisesti pisteensä sekä joutuvat toistaiseen kilpailu kieltoon kunnes maksu on suoritettu.,

eli tilanteessa mistä nyt puhutaa ilmeisesti esimerkkinä tuo akin tapaus,
syystä tai toisesta maksua ei siis ole tullut 30.10 mennessä = menettää aki pisteensä kaikista sen jälkeen pelatuista kisoista
mutta koska maksu on maksettu mestispaikan pitämiseen 16.12 pitää aki paikkansa mestiksessä ynnä muutkin näin tehneet mutta menettää silti ne pisteensä.

semmosta..

ja mitä tohon "mestaamiseen" tulee niin onhan tuolla aina liiton sivulla ilmotettu kaikki niin kurinpitoratkasut kuten kaikki muutkin liiton tekemät ratkaisut
mm.
(ei millään pahalla jos nyt mestaan jotain) jyri rautiaisen toimitsijakielto yms kieltoja samasta kisasta vaikka kysessä tässäkin tapauksessa on suomenmestarista ja ties kuinka monesta kymmenestä sm mitalista sekä turnausvoitto pelaajasta.

tän viestin tarkoitus ei oo nyt merkata ketään vaan siis ihan yleisesti miten säännöt on sekä miten on toimittu tähän asti,
niin tämä nyt ei oo ensimmäinen kerta ku pelaajilta otetaan pinnoja pois tai laitetaan johonki kieltoon tms.

ja mitä muuhun toimintaan tulee esimerkkinä mun sposori oli jostain syystä kadottanut mun mestismaksun sinne firman "ei niin kiirellisiin maksuihin" ja se oli jostsain syystä sinne jäänyt.

muhun oltiin yhteydessä jos sillon ennen turun rg2 että jos maksu ei ole suoritettu olen kilpailukiellossa.

selvittelin sitten siinä sen viikon verran sitä asiaa ja koitin saada sillon lomalla olleen mun yhteyshenkilön kiinni ja se meni sinne lauantaina aamuna kun kisat oli maksamaan sen maksun ja turussa mua ootti kisajohtaja infonkanssa vastassa että jos ei ole dokumenttia näyttää en saa pelata.

uskottelin kuitenkin heille että maksu on maksettu mistä mulla toki oli tosite jo emailissa ja kuittaus maksusta.

mulle napsahti kuitenkin siihen heti kilpailukielto ilmoille ja toimenpiteet oli oltava välittömät että sain alottaa mun pelin starkkia vastaan siellä turussa.

ja nyt tää on venynny minkä on se ei mulle kuulu mutta tälläisiä toimenpiteitä mun kohdalla ja nyt liitto / kurinpitopäällikkö on tehny tässä tapauksessa näiden pelaajien kohdalla tämmösen ratkasun.

iloista kevään alkua ja tsemppiä kaikille pelaajille joulutauon jälkeen

Riku Heino
mestaruussarja
HyvBk
Taavila
Viestit: 227
Liittynyt: 10:08 16.09.2005
Paikkakunta: Kausala

Re: Mestaruussarjan kausimaksu

Viesti Kirjoittaja Taavila »

http://www.sbil.fi/fi_FI/liitto/liitto_ ... pitopäätös

Minun osaltani asia on korjattu ja pisteet palautettu. Ei muuta. Kiitos.
Arto Taavila
Kausalan Biljardiklubi ry
Vastaa Viestiin