kumpaako?

Ehdotukset ja toiveet

Valvojat: Tube, Johnny Boyh, Markku Ryytty, Tommi Lamminaho

Vastaa Viestiin
Avatar
Johnny Boyh
Viestit: 3002
Liittynyt: 01:28 12.11.2004
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: kumpaako?

Viesti Kirjoittaja Johnny Boyh »

Olen tässä miettinyt ja jutellut muidenkin samaa ihmettelevien seniorien kanssa, että miksi jo muutaman vuoden ajan seniorien pool kisat ja kaisan rankingkisat on pakko sijoittaa samalle viikonlopulle, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta? Olisi mielenkiintoista kuulla mikä tähän järjestelyyn pakottaa.
Minäpä kerron. Ne on oikeastaan "itsestään" muotoutuneet tuohon tiettyyn järjestykseen, koska on pyritty välttämään, että kaisan RG-kilpailuja ei olisi Poolin yleisen divariviikonlopun kanssa päällekkäin jolloin on liikkeellä n. 300 poolpelaajaa joista moni myös halajaisi ehkä pelailla kaisaa samanaikaisesti. Lisäksi on pitänyt ottaa huomioon, että Senioreiden RG-kilpailut eivät olisi tietenkään samaan aikaan yleisen sarjan kisojen kanssa ja myös laittaa kaikki RG- ja SM-kilpailut sopivin välein ettei niitä tulisi myöskään turhan tiiviissä tahdissa.
Tiedän, että on monia senioreita, jotka mielellään pelaisivat sekä kaisaa, että poolia, mutta järjestelmä pakottaa valitsemaan vain toisen. Tämä ei ole oikein. Onko kalenterin suunnittelijoilla todella sellainen harhakäsitys, että seniorit, varsinkin 50. ja 60v. pelaavat, eivät pelaisivat mielellään myös kaisaa?
Sanotaan nyt näin, että kaisan RG-kisoja on kauden aikana ollut 16 kpl (ensi kaudella vielä enemmän) ja poolin seniorikisoja n. puolet vähempi joten kyllä siinä tilaa jää kaisalle, kun ottaa huomioon että siinä on myös yksittäisiä tapauksia jolloin ne ei ole päällekkäin.

Kilpailukalenterissa on toista sataa kilpailua mitkä pitää laittaa n. 40 viikon sisään joten päällekkäisyyksiä tulee vähän siellä sun täällä. Käytännössä olen huomannut, että jos yrittää tehdä niin, että päällekkäisyydet olisivat "ristiin rastiin", eli ei aina samat lajit päällekkäin niin sitten kärsii aika monen sarjan oma sykli ja kyseisen sarjan kilpailukausi muodostuu herkästi epäloogisesti. Valtaosahan ei kuitenkaan pelaa useampaa sarjaa joten on välillä melkoisen pakko laittaa kalenteri niin, että jotkut tietyt sarjat vain ajautuvat aina päällekkäin kuukaudesta toiseen, kun vapaita viikonloppuja ei vain yksinkertaisesti ole.

Olen aikaisempina vuosina muutellut seuraavien kausien runkoja niin, että jotkut toivotut sarjat väistelisivät toisiaan hieman enemmän. Käytännössä se ei ole vaikuttanut yhtään mihinkään, kun olen katsellut listoja. Pelaajien määrät ei ole kyseisissä sarjoissa nousseet niiden huutelijoiden osalta yhtään, koska eivät todellisuudessa vain jaksa pelata kahta sarjaa yhtä intensiivisesti.
Toivottavasti tästä asiasta ei tarvitse tehdä mitään kansalaisaloitetta, vaan kalenterin tekijät suhtautuisivat ensi vuoden suunnitelmia tehdessään myönteisemmin senioreiden haluun pelata kaisan rankingkisoissa.
Tee ihmeessä aloite. Niitä on kiva lueskella ja saadaan vähän äksöniä. Olisin mieluusti kuulemassa, kuinka monta 50v ja 60v senioria jotka käyvät aktiivisesti poolin RG-kisoissa (ensi kaudella 6+4) tulevat käymään myös kaisan RG-kisoissa (18+1). Näitä ei kaikkia pysty mitenkään laittamaan päällekkäin joten ollaan jo puoliksi onnistuttu.
Joni Ahola / Espoon Biljardikerho
SBIL puheenjohtaja / Kilpailukalenterivastaava
Pool/Kaisa/Pyramidi/Kara lajijaostojen jäsen
laadidaa
Viestit: 954
Liittynyt: 12:24 30.05.2005
Paikkakunta: Helsinki

Re: kumpaako?

Viesti Kirjoittaja laadidaa »

Aholalle, aiheesta mikä ei varsinaisesti minua koske, hyvä valaisu. Kiitos. Tämä rajallisten viikonloppujen kohtalo jälleen.
Sponsored by Janne Kettunen
Vastaa Viestiin