Eiköhän me tämmöinen Kaisa ja/tai Pyramidi koulutussessio saada järjestetyksi tässä kesän aikana.
Kaisa on itselläni ollut veressä jo toistakymmentä vuotta ja nähnyt montaakin eri pelitapaa ainakin nykykaisan ja eri pelitapojen ja tyylien osalta. Historian osalta jos tarkastelee taas asiaa ja vertailen niitä omiin kokemuksiini, taidan olla ihan lapsen kengissä ainakin kaisan suhteen.
Pääsenhän vasta tänä vuonna urani ensimmäisen kerran ikäni puolesta osallistumaan kauan himoitsemaani Jarkan Liiteribiljardiin joka järjestetään heinäkuun puolessa välissä.
Sitä ainoaa oikeata pelitapaa kaisassa tuskin on olemassakaan (paitsi se lyö kaikki pussiin tapa

) ja mielipiteitä erilaisille, mutta silti myös yhtälailla oikeille ratkaisuille on melkein yhtä monta kuin on pelaajiakin.
Ajoitetaan semmoinen sopivantapainen koulutussessio kaisan osalta tuohon heinä- ja elokuun vaihteen tienoille niin mietiskelen konseptia yhdessä meidän resurssien kanssa. Laitetaan tietoa asiasta lähempänä lisää, mutta varautukaa siis heinä- elokuun vaihteeseen ketkä pystyy.
Pyramidin osalta voidaan pitää samantapainen koulutussessio vaikka myös elokuun aikana, mutta en näe kauheasti järkeä, että näitä kahta lajia sekoitetaan keskenään. Tekee koulutuksen liian monimutkaiseksi ja liian sekavaksi käsittää. Kenenkään Pyramidia aloittelevan ei ole mikään pakko osata kaisaa ensin. Se helpottanee ehkä joitakin asioita, mutta ei ole mikään edellytys, joten pidetään nämä kaksi lajia koulutuksen osalta erillään.
Pyramidistahan saa kesän aikana valtavasti kokemusta, jos seuraavan seitsemän viikon aikana haluaa osallistua Biljardi Espoossa järjestettäviin Kesäpyristelijä 2008 viikkokisoihin. Lajeina vähintään Amerikanka ja Nevskaja ja ensimmäinen viikkokisa on jo huomenna 24.6. alkaen kello 17:30. Lisää tietoa seuraavan linkin takaa:
http://www.biljardiespoo.com/index.php? ... php&id=298