Poolin RG-lista ja RG2/RG3 osallistumisoikeudet

Ilmoitusluontoiset asiat (kutsut, kilpailuaikataulut, tulokset, yms)

Valvojat: Johnny Boyh, Tube, Matti Jokela, Markku Ryytty, Tommi Lamminaho

Vastaa Viestiin
Avatar
Johnny Boyh
Viestit: 3027
Liittynyt: 01:28 12.11.2004
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Poolin RG-lista ja RG2/RG3 osallistumisoikeudet

Viesti Kirjoittaja Johnny Boyh »

Kauden ensimmäinen RG-viikonloppu on siis takanapäin ja mukana kauden avauksessa oli 275 pelaajaa. Se jatkoi samalla linjalla viime kauteen verrattuna joten ihan hyvä aloitus. SBIL:n tavoite on, että myös 2- ja 3-divisioonan kilpailuissa tulee kaikilla paikkakunnilla vielä osallistujamäärät nousemaan. 2- ja 3-divisioonan kilpailujen tarkoitus on kuitenkin olla 1-päiväisiä tapahtumia, mutta tarvittaessa nekin voidaan mestiksen ja 1-divisioonan tapaan jakaa kahdelle päivälle.

Tämän kauden kolme ensimmäistä RG-viikonloppua ovatkin välivaihe vanhasta järjestelmästä pomppaaminen uuteen järjestelmään minkä takia meillä on tällä hetkellä kaksi listaa.
- Statuslista jonka mukaan pelaajat on jaettu, keillä on oikeus pelata mestaruussarjaa ja keillä divareita.
- RG1:n jälkeinen RG-lista jonka mukaan koko kausi rakentuu ja RG3:n jälkeen pelaajat jakautuvat.

STATUSLISTA:

Listan 1-32 henkilöillä on oikeus pelata vain mestaruussarjaa. Lista on viime kauden RG-listan mukaisessa järjestyksessä - poislukien henkilöt jotka eivät maksaneet mestaruussarjan kausimaksua tälle kaudelle:
1 Al-Marayati Abbas A-TASO (Mestaruussarja)
2 Heiskanen Aki A-TASO (Mestaruussarja)
3 Virtanen Valtteri A-TASO (Mestaruussarja)
4 Uski Jani A-TASO (Mestaruussarja)
5 Karttunen Sami A-TASO (Mestaruussarja)
6 Iivonen Jussi A-TASO (Mestaruussarja)
7 Virrankoski Aapo A-TASO (Mestaruussarja)
8 Autero Einari A-TASO (Mestaruussarja)
9 Kivelä Jesse A-TASO (Mestaruussarja)
10 Siekkinen Jani A-TASO (Mestaruussarja)
11 Juva Markus A-TASO (Mestaruussarja)
12 Pekonen Tero A-TASO (Mestaruussarja)
13 Perttunen Sami A-TASO (Mestaruussarja)
14 Virtanen Vesa-Ville A-TASO (Mestaruussarja)
15 Hirvonen Miikka A-TASO (Mestaruussarja)
16 Hartikainen Marko A-TASO (Mestaruussarja)
17 Huttunen Jesse A-TASO (Mestaruussarja)
18 Myllymäki Miikka A-TASO (Mestaruussarja)
19 Veikkanen Saku A-TASO (Mestaruussarja)
20 Kaksonen Henri A-TASO (Mestaruussarja)
21 Turunen Jouni A-TASO (Mestaruussarja)
22 Mäkelä Jari A-TASO (Mestaruussarja)
23 Heino Riku A-TASO (Mestaruussarja)
24 Kamotskin Kimmo A-TASO (Mestaruussarja)
25 Keihola Kai A-TASO (Mestaruussarja)
26 Valkila Toni A-TASO (Mestaruussarja)
27 Nybacka Jani A-TASO (Mestaruussarja)
28 Hakala Kimmo A-TASO (Mestaruussarja)
29 Haapakoski Jukka A-TASO (Mestaruussarja)
30 Leppiaho Markus A-TASO (Mestaruussarja)
31 Rosendahl Jesse A-TASO (Mestaruussarja)
32 Vainio Kalle A-TASO (Mestaruussarja)
------------------------------------------------

Listan 33-43 ovat myös maksaneet kausimaksun ja heidät sijoitetaan tähän B-tason kärkeen (älkää antako tämän A- ja B-tason hämätä, se kuvaa vain statuspaikkaa tällä statuslistalla tällä hetkellä eikä sillä ole merkitystä tulevan RG-listan kanssa)
33 Hammais Eero B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
34 Pöyhönen Aki B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
35 Hämäläinen Sami B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
36 Marsalo Jiri B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
37 Laurila Vesa B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
38 Leppä Ville B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
39 Käpylä Harri B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
40 Tamminen Timo B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
41 Feldmann Peter B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
42 Turkulainen Olli B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
43 Wikman Jimmy B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
----------------------------------------

Listan 44-84 ovat loput mestaruussarjaan oikeutetut henkilöt siinä järjestyksessä kuin he olivat RG-listalla, mutta sijoitetaan statuslistalla kausimaksun maksaneiden perään:
44 Makkonen Petri B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
45 Laaksonen Kim B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
46 Makkonen Marko B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
47 Leppänen Jarno B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
48 Laakso Pauli B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
49 Valkama Ville B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
50 Hiltunen Matti B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
51 Kyhyräinen Joni A-TASO (Mestaruussarja)
52 Taavila Arto B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
53 Hämäläinen Ville B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
54 Ohtonen Joonas B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
55 Piipponen Eetu B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
56 Kaipainen Janne B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
57 Riikonen Mika B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
58 Hietanen Janne B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
59 Annanmäki Aleksi B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
60 Lehto Mika B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
61 Kännö Juhani B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
62 Salomaa Jussi B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
63 Morelius Jan B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
64 Rantanen Antti B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
65 Lehtinen Jani B-TASO (Mestaruussarja & Divisioonat)
66 Castaneda Juan B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
67 Eronen Sampo B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
68 Hull Robin B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
69 Immonen Mika B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
70 Jokinen Sami B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
71 Kinnunen Tuomo B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
72 Laurinen Ville B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
73 Lohtander Marko B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
74 Mannila Antti B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
75 Mattila Mikko B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
76 Poikkijoki Marika B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
77 Sellberg Stefan B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
78 Simojoki Markku B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
79 Stark Mika B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
80 Tarvainen Jukka B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
81 Tyrkkö Jussi B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
82 Pekkanen Hannu B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
83 Lyyra Pessi B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)
84 Oikarinen Esa B-TASO (Mestaruussarja Status Optio)


Kaikki muut jotka eivät ole statuslistalla - heillä on osallistumisoikeus mihin tahansa divisioonaan niin kuin kaikilla jotka eivät ole statuslistalla 1-32 joukossa.


RG-LISTA
- RG-lista on kokonaisjärjestys jonka mukaan tehdään RG2 sijoittamiset mestaruussarjan ja 1-divisioona osallistujien perusteella. RG-listalla sijoitus 64:n parhaan joukossa ei anna automaattisesti siis mestaruussarjan osallistumisoikeutta RG2 ja RG3 kilpailuihin, koska niiden osallistuminen menee statuslistan mukaan. RG-listan mukaan mennään kilpailusta RG4 alkaen. Eli molempia listoja pitää seurata nyt kunnes RG2 ja RG3 on pelattu. Sen jälkeen asia yksinkertaistuu.

1 Heiskanen Aki 1600
2 Turkulainen Olli 1300
3 Al-Marayati Abbas 1000
4 Karttunen Sami 1000
5 Uski Jani 800
6 Virrankoski Aapo 800
7 Makkonen Marko 800
8 Wikman Jimmy 800
9 Loponen Risto 800
10 Virtanen Valtteri 700
11 Kivelä Jesse 700
12 Siekkinen Jani 700
13 Juva Markus 700
14 Pekonen Tero 700
15 Perttunen Sami 700
16 Hirvonen Miikka 700
17 Hakala Kimmo 700
18 Annanmäki Aleksi 650
19 Iivonen Jussi 600
20 Autero Einari 600
21 Myllymäki Miikka 600
22 Veikkanen Saku 600
23 Ohtonen Joonas 600
24 Haapakoski Jukka 600
25 Rosendahl Jesse 600
26 Marsalo Jiri 600
27 Virtanen Vesa-Ville 500
28 Huttunen Jesse Waltteri 500
29 Mäkelä Jari 500
30 Nybacka Jani 500
31 Vainio Kalle 500
32 Lehto Mika 500
33 Morelius Jan 500
34 Leppä Ville 500
35 Koski Mikko 500
36 Joukainen Toni 500
37 Renard Alex 500
38 Pohjanen Jukka 500
39 Honkanen Markus 500
40 Kallioinen Mikko 500
41 Hartikainen Marko 400
42 Kaksonen Henri 400
43 Turunen Jouni 400
44 Heino Riku 400
45 Kamotskin Kimmo 400
46 Valkila Toni 400
47 Leppiaho Markus 400
48 Hammais Eero 400
49 Pöyhönen Aki 400
50 Hämäläinen Sami 400
51 Laurila Vesa 400
52 Käpylä Harri 400
53 Tamminen Timo 400
54 Lepistö Tomi 400
55 Jokela Matti 400
56 Lehtovirta Janne 400
57 Koskela Ville 400
58 Alho Janne 400
59 Niemi Harri 400
60 Gylden Iivo 400
61 Feldmann Peter 400
62 Toropainen Ari 400
63 Mattila Antti 350
64 Lehtinen Sauli 350
65 Pimenoff Sebastian 350
66 Komi Tuomas 350
67 Uski Toni 350
68 Särkisilta Jesse 350
69 Grönqvist Kim 350
70 Huttunen Jesse Petteri 350
71 Aalto Jyrki 300
72 Halinen Santeri 300
73 Vesterinen Hannu 300
74 Tolppala Mika 300
75 Manninen Jori 300
76 Kauppinen Mikko 300
77 Pyykönen Santtu 300
78 Toivo Henri 300
79 Viiala Tuomas 300
80 Nieminen Matti 300
81 Jaakkola Jari 300
82 Heikkilä Jarno 300
83 Hynninen Janne 300
84 Tyyskä Antti 300
85 Vedenpää Topias 300
86 Öhrnberg Henrik 300
87 Kyhyräinen Joni 250
88 Laaksonen Juha 250
89 Wetterstrand Sami 250
90 Timonen Antti 250
91 Levo Juha 250
92 Venho Tuomo 250
93 Savolainen Joni 250
94 Salovaara Jesse 250
95 Mattila Tuomas 250
96 Nuutinen Juuso 250
97 Hulden Måns 250
98 Kokkonen Eero 250
99 Korpela Simo 250
100 Pannula Teemu 200
101 Pylkkänen Lasse 200
102 Salomäki Heikki 200
103 Saaranen Riikka 200
104 Kuivasniemi Jarmo 200
105 Heikkinen Aku 200
106 Suikkanen Petri 200
107 Limo Jukka 200
108 Pimenoff Christoffer 200
109 Hilpinen Tero 200
110 Kuitunen Ari 200
111 Syrjä Olli 200
112 Pajula Rami 200
113 Granat Nico 200
114 Jukkola Aki 200
115 Knight Paul 200
116 Paalasmaa Jani 200
117 Piiparinen Tomi 200
118 Hyvönen Niko 200
119 Lindström Tommy 200
120 Mettälä Pasi 200
121 Terho Tommi 200
122 Seppänen Mika 200
123 Tuominen Eero 200
124 Hynynen Henry 200
125 Saarinen Jari 200
126 Muurainen Jussi 200
127 Suhonen Jarno 200
128 Kantola Arto 200
129 Tuhkanen Tommi 200
130 Kolehmainen Marko 200
131 Nyyla Arto 200
132 Rouhiainen Jani 200
133 Vähäsöyrinki Pia 200
134 Hurnanen Anttu 200
135 Karjalainen Mika 200
136 Kiminkinen Jarkko 200
137 Knuuttila Krista 150
138 Leskinen Timo 150
139 Ahvonen Petri 150
140 Aittola Konsta 150
141 Lindholm Eero 150
142 Parilo Samu 150
143 Seppänen Pentti 150
144 Löppönen Antti 150
145 Mälkönen Jouko 150
146 Castrén Joonas 150
147 Stenhammar Tuomo 150
148 Ruokonen Lauri 150
149 Mäntysaari Jani 150
150 Salmela Turkka 150
151 Nieminen Ilari 150
152 Lehtinen Anssi 150
153 Wankka Jani 150
154 Vartia Joonas 150
155 Lärka Mathias 150
156 Lunatsarski David 150
157 Jaakonsaari Joonas 150
158 Moilanen Jenny 150
159 Kojo Juha 150
160 Saarela Ville 150
161 Niemelä Ari 150
162 Räsänen Timo 150
163 Lindholm Eero 150
164 Alasaarela Vesa 150
165 Puustinen Matti 150
166 Sirniö Tuomo 150
167 Talja Sami 150
168 Keskinen Ilari 150
169 Harjula Antti 150
170 Koskinen Joni 150
171 Joki Jaakko 100
172 Koivumäki Juhani 100
173 Koivumäki Simo 100
174 Lahtinen Joonas 100
175 Wikström Ben 100
176 Savolainen Georg 100
177 Haaslahti Pasi 100
178 Valtonen Toni 100
179 Okko Veli-Pekka 100
180 Koho Pekka 100
181 Karlsson Daniel 100
182 Heiskanen Jani 100
183 Vastapuu Antti 100
184 Niemi Jani 100
185 Mansikkaviita Miska 100
186 Tuominen Mika 100
187 Koite Mika 100
188 Jehkonen Seppo 100
189 Vesterlund Oliver 100
190 Keinonen Timo 100
191 Itkonen Nina 100
192 Koukku Lasse 100
193 Laukkanen Jiri 100
194 Kiveliö Aarno 100
195 Setälä Jarkko 75
196 Saariaho Sami 75
197 Koistinen Simo 75
198 Saario Mikko 75
199 Einola Sami 75
200 Kaivonen Tero 75
201 Myller Jami 75
202 Laine Jesse 75
203 Piilola Aleksanteri 75
204 Tukiainen Jouni 75
205 Mäntylä Petri 75
206 Paajanen Mikko 75
207 Puumalainen Vili 75
208 Järvinen Mika 75
209 Jokela Kimmo 75
210 Paaso Otto 75
211 Forsström Peter 75
212 Korhonen Jari 75
213 Hirvonen Pasi 75
214 Vehman Aki 75
215 Oravainen Emmi 75
216 Lahti Sami 75
217 Matilainen Tuukka 75
218 Tikkanen Ari 75
219 Virtanen Janna 75
220 Petäjä Mikael 75
221 Gustafsson Jesse 75
222 Oravainen Heikki 75
223 Welling Jonne 75
224 Kauppinen Tuomas 75
225 Räsänen Pete 75
226 Lappalainen Jouni 75
227 Saastamoinen Antti 75
228 Haanpää Ville 75
229 Hiltunen Janne 75
230 Putkonen Antti 75
231 Perkonoja Harri 75
232 Jääskelä Petri 75
233 Tainio Tatu 75
234 Söderling Santtu 75
235 Kettunen Janne 50
236 Yrjänäinen Sampo 50
237 Kelokaski Jouni 50
238 Hämäläinen Matti 50
239 Sillman Jari 50
240 Jousmaa Matti 50
241 Saarenpää Markus 50
242 Nyman Niko 50
243 Paananen Matti 50
244 Gumberg Joonas 50
245 Sahlsten Timo 50
246 Koivumäki Heli 50
247 Laamanen Toni 50
248 Kokkonen Vili 50
249 Nieminen Mikko 50
250 Mäkelä Antti 50
251 Männistö Teija 50
252 Valkama Antti 50
253 Kytömaa Juho 50
254 Haaranen Mikko 50
255 Hakulinen Jani 50
256 Siekkinen Nico 50
257 Laakso Wilhelm 50
258 Eväkoski Aki 50
259 Repola Jere 40
260 Henriksen Joni 40
261 Paavilainen Kimmo 40
262 Paakkunainen Joni 40
263 Vauhkonen Matti 40
264 Virkkula Juha-Matti 40
265 Lindholm Anu 40
266 Stepanoff Jari 40
267 Koskela Joonas 40
268 Oljakka Jarmo 40
269 Andström Ilpo 40
270 Jääskeläinen Fluk 40
271 Perkonoja Tuomo 40
272 Niemi Topias 40
273 Lehiö Janne 40
274 Jonsson Jarkko 30
275 Pöyhönen Arto 30


Pooljaosto vastaa mielellään kysymyksiin ja niitä saa esittää.
Joni Ahola / Espoon Biljardikerho
SBIL puheenjohtaja
Vastaa Viestiin